Pyhtää pitää verot ennallaan – tuloveroprosentti Kymenlaakson alhaisin

Pyhtään kunnanvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan 10.11. veroprosentit vuodelle 2026. Tuloveroprosentti säilyy ennallaan 8,1 prosentissa. Pyhtään tuloveroprosentti on pysynyt käytännössä samana siitä lähtien, kun soteuudistus pudotti kuntien veroprosentteja 12,64 prosenttiyksiköllä vuonna 2023. Seuraavana vuonna 2024 Pyhtään tuloveroprosentti pyöristettiin 8,11 prosentista nykyiseen 8,10 prosenttiin.

– Pyhtään kunta tuottaa kuntalaisten palvelut verrattain edullisesti asukasta kohden. Kunnan talous on pysynyt näillä veroprosenteilla melko hyvässä tasapainossa pitkään, ja valtuuston tahto tuntuu olevan, että näin olisi jatkossakin, sanoo kunnan ensi vuoden budjettiesitystä valmisteleva Pyhtään hallintojohtaja Tommi Koskinen. 

Pyhtään ensi vuoden talousarvio on määrä hyväksyä valtuustossa joulukuussa. Veroprosentit on kuitenkin lain mukaan ilmoitettava verohallinnolle 17.11. mennessä.

 

Pyhtään veroprosentti Kymenlaakson alhaisin, Loviisa nousemassa rinnalle

Pyhtään tuloveroprosentti on edelleen Kymenlaakson alhaisin, esimerkiksi Kotkassa veroprosentti säilyy ensi vuonna nykyisessä 9,4 prosentissa. Uudenmaan maakuntaan kuuluva Loviisa päättää tuloveroprosentistaan keskiviikkona 12.11. Esityksen mukaan Loviisan tulovero nousee ensi vuonna samaan kuin Pyhtään eli 8,1 prosenttiin.

Myös muut verot säilyvät Pyhtäällä ensi vuonna ennallaan. Kunnan kiinteistöveroprosentit ovat vuonna 2026 seuraavat:

  • yleinen kiinteistöveroprosentti sekä erillinen maapohjan kiinteistöveroprosentti 1,30
  • vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentti 0,62
  • muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,55
  • voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10
  • pienvoimalaitos, yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30
  • yleishyödyllisten yhteisöjen omistamien pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä olevien kiinteistöjen kiinteistöveroprosentti 0,00

Lisätietoja:

Tommi Koskinen, Pyhtään hallintojohtaja 046 922 8207

Kuva: Pyhtään kunta/Carl Svanfält

 

11.11.2025