Meiän Pyttis 2022 -asukasbudjetointi

Pyhtäällä järjestettiin 2022 asukasbudjetointi. Asukasbudjetoinnissa kunnan asukkaat pääsivät ideoimaan, kehittämään ja päättämään mihin kunnan tulisi käyttää valtuuston budjetoimat 20 000€.. Kirkonseudun äänestyksen voitti kanoottien, kajakkien tai SUP-lautojen hankinta Hirvikoskelle. Siltakylä-Heinlahden alueen äänestyksessä eniten ääniä annettiin koirapuiston tilan aitaamiseen Huutjärven hiekkakentän ja Huutjärventien väliselle alueelle. 

Asukasbudjetoinnin vaiheet Pyhtäällä

1. Ideointivaihe (Valmis)

Ideointivaiheessa kuka vain kuntalainen pääsee tekemään ehdotuksia tai antamaan ideoita mihin asukasbudjetointiin varattua 20 000€ voisi käyttää. Kyseessa voi olla palvelu, investointi, tai kehitysidea. Raha jaetaan kahdelle alueelle, jolloin kumpikin alue saa 10 000€. Alueina vuonna 2022 toimivat äänestysalueet, eli Kirkonseutu sekä Siltakylä-Heinlahti. Ideointivaihe toteutetaan 9.-27.2.2022 välisenä aikana. Ehdotuksia voi jättää alla olevalta lomakkeella, laittamalla sen sähköpostilla kunnanvirasto@pyhtaa.fi, tai tuomalla sen kunnanviraston infoon.

2. Yhteiskehitysvaihe (Valmis)

Yhteiskehitysvaiheessa saaduista ideoista kehitetään konkreettia ehdotuksia alueittain järjestettävissä työpajoissa. Työpajoihin ovat tervetulleita jokainen aiheesta kiinnostunut kuntalainen. Kunnan asiantuntijaryhmä tekee ehdotuksista kustannusarviot. Yhteiskehitysvaihe toteutetaan aluekohtaisesti 14.-15.3.2022 oheisen aikataulun mukaisesti.

Kirkonseutu: Maanantaina 14.3. klo 14-18. Kumppanuustalo Olkkari (Pyhtääntie 13)
Siltakylä-Heinlahti: Tiistaina 15.3. klo 14-18. Pyhtäänlinna (Motellikuja 4)

Työpajat pidetään rastimuotoisina ja niihin voi osallistua ilmoitetulla ajalla vapaasti oman aikataulun mukaisesti. Työpajassa ovat esillä kaikki kuntalaisilta ideointivaiheessa tulleet ehdotukset ja kutakin ehdotusta voi kommentoida työpajassa. Työpajojen tuloksista koostetaan lopulliset äänestykseen menevät ehdotukset.

3. Äänestys (Valmis)

Yhteiskehitysvaiheessa kehitetyistä ehdotuksista päästään äänestämään maaliskuun lopulla. Äänestys tapahtuu sähköisenä äänestyksenä, missä jokaisella yli 12-vuotiaalla kuntalaisella on yksi ääni käytettävissä.

Äänestystulos

Kirkonseutu

EHDOTUKSEN NIMIÄÄNIMÄÄRÄ
Lainattavien kanoottien, kajakkien tai SUP-lautojen hankinta Hirvikoskelle16
Kirkonkylän yleisilmeen siistiminen14
Laavu Hirvikoski/Vastila/Haavisto -alueelle12
Yläkosken uimarannan kehittäminen12
Koivuviikin alueen kehittäminen7
Koirapuisto7
Kesäkahvila Hirvikoskelle6
Penkkejä Purolan kevyenliikenteenväylälle6
Luontopolku6
Kesällä risteilyjä Kaunissaareen6
Grillikota Kirkonkylään4
Ulkokuntosalivälineitä4
Maatrampoliinit Suur-Ahvenkosken koululle4
Elonkerjuujuhlat ja tanssit3
Päivätoimintaa ikäihmisille3
Skeittiramppi3
Urheilukentän alueen kunnostaminen2
Kävelyreitti Strukantien varteen1
Sisätila Kirkonkylälle alle 14-vuotiaille kesällä1
Säännölliset vesijumpat kesällä1
Kävelyreitti Kirkonkylän keskustan tuntumaan0
Ratsastusmahdollisuus Kirkonkylälle0
Kotieläinpiha Kirkonkylälle0
Eläinten käyttö koululla osana opetusta0
Cheerleading- harjoituspaikka Pyhtäälle0
Kirkonkylään kepparikerho0
Kirkonkylän leikkipaikkojen kehittäminen0
Latujen kunnossapito0
Äänestyksen voittaja on lainattavien kanoottien, kajakkien tai SUP-lautojen hankinta Hirvikoskelle

Siltakylä-Heinlahti

EHDOTUKSEN NIMIÄÄNIMÄÄRÄ
Koirapuisto52
Huutjärven rannan perusparantaminen26
3-5 km turvallisia metsäkävelypolkuja20
Vanhusten ulkoiluttajia kesän ajaksi19
Retkiluistelurata Huutjärven jäälle18
Ulkoilureittejä/Koirapolkuja16
Lisää roskiksia ja penkkejä13
Rantavalvoja Huutjärvelle lasten kesäloman ajaksi13
Päivätoimintaa ikäihmisille13
Lökören rannan kunnostus11
Kokkovuoren leikkipuiston valaiseminen7
Latujen kehittäminen7
Kävelyreitti Huutjärven ympäri6
Pyhtää kaupunkikirjaimet Huutjärven rantaan tai Lököreen5
Selvitys uimarannasta Heinlahteen4
Eri mittaisia kävelyreittejä nähtävyyksien ympärille3
Ilmaisia kesälounaita koululaisille3
Harrastustila nuorille (esim. bänditoiminta)2
Sähköauton latauspiste1
Katos Purolan ruotsinkielisen koulun bussipysäkille1
Pyhtää-polkupyörät0
Äänestyksen voittaja on koirapuisto

4. Toteutus (Käynnissä)

Äänestyksen jälkeen eniten ääniä saaneet ehdotukset lähtevät toteutukseen. Valitut ehdotukset toteutetaan vuoden 2022 aikana.

Kirkonseudun voittaja: Lainattavia SUP-lautoja, sekä kanootteja Antinniemen uimarannalla.

Äänestyksessä toteutumattomia ehdotuksia voidaan kuitenkin käyttää seuraavien vuosien investointisuunnittelussa.

Tutustu lisää Pyhtään menoon