Pyhtään kunnan ja Pyhtään Yrittäjien vuoden 2024 yrittäjäpalkinnon on saanut Hongiston Konetyö Oy. Toimitusjohtaja Arttu Hongiston vetämä yritys täyttää kaikki palkintokriteerit, joita ovat kasvu, kannattavuus, pitkäaikainen yritystoiminta ja uudet innovatiiviset avaukset. Palkintoa perusteltiin nopean kasvun lisäksi sillä, että yritys on kasvaessaan kyennyt tekemään vahvaa liiketulosta. Yrittäjäpalkinto jaettiin torstai-iltana 5.9. Cursor Oy:n Yrittäjägaalassa Kotkassa.
Arttu Hongisto aloitti toiminimellä vuonna 2018, osakeyhtiöksi yritys muuttui 2020. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna vajaat 900 000 euroa, ja se työllistää tällä hetkellä keskimäärin seitsemän henkilöä. Erilaisia työkoneita yhtiöllä on jo parikymmentä.
– Onhan tämä hieno tunnustus kymmenien tuhansien tuntien työstä, iloitsee Hongisto palkitsemistaan.
Rikun Putkiliike – poikkeuksellista asiantuntemusta
Pyhtään vuoden yksinyrittäjänä palkitaan Rikun Putkiliike Oy, jonka kotipaikka on Pyhtää, mutta toimialueena myös Kotkan ja Loviisan seutu. Riku Sirénin yritys palkitaan muun muassa poikkeuksellisesta asiantuntemuksesta ja joustavasta asiakaspalvelusta. Yksinyrittäjän palkinto jaetaan myöhemmin erikseen sovittavana ajankohtana.
Lisätietoja:
Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja 040 6708222
Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki