Suomen luonnon päivää lauantaina 31.8. vietetään Pyhtäällä lauantaikoulupäivänä. Koulupäivä kokoaa yhteen kaikki Pyhtään peruskoululaiset huoltajineen Huutjärven koululle (Huutjärventie 56) klo 09.00–12.00.
Lauantaikoulupäivä alkaa Helsingin yliopiston tutkijan Sini Daviesin oppitunnilla huoltajille ja 8.–9. vuosiluokan oppilaille. Oppitunnin aiheena on tekoäly, ja ysiluokkalaiset pääsevät myös somekoneen käyttäjiksi.
Päivän aikana perheillä on mahdollisuus kiertää erilaisilla toimipisteillä, joita on kaikkiaan yli kolmekymmentä. Teemana on yhdessä tekeminen, se miten saada voimaa luonnosta ja toisista ihmisistä. Toimintapisteillä pääsee muun muassa breikkaamaan tai pelaamaan koripalloa ja sählyä tai tutustumaan bändisoittimiin. Mukana on opettajien lisäksi koulun ulkopuolisia toimijoita seuroista ja yrityksistä.
Päivän aikana pääsee testaamaan tietonsa visailussa, suunnistamaan luontoon tai luontopolulle. Koululaisille on tietysti tarjolla kouluruokailu, mutta myös muiden on mahdollisuus ostaa avoimesta ruokamaailmasta salaattibuffa tai muuta välipalaa.
Edellisen kerran ennen koronaa
Pyhtään lauantaikoulupäivä mahdollisti osaltaan koululaisten kesäloman venyttämisen hieman muita kuntia pidemmäksi. Huutjärven koululle odotetaan yli tuhatta kävijää, sillä peruskoululaisia on Pyhtäällä noin kuusisataa.
– Edellisen kerran lauantaikoulupäivä järjestettiin juuri ennen koronaa, ja tarkoitus on nytkin tehdä koululaisille ja heidän huoltajilleen erilainen ja mieleenpainuva koulupäivä, kertoo Huutjärven koulun rehtori Sari Hakulinen.
Pyhtään koulut kiittävät yhteistyökumppaneitaan ja kutsuvat myös mediaa seuraamaan lauantaikoulupäivää, joka päättyy arvontaan.
Lisätietoja:
Sari Hakulinen, rehtori 044 767640
Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki