Saaristomarkkinoiden katuvalojen sammumista on selvitetty, teknistä vikaa ei löytynyt

Pyhtään kunnan tekninen osasto on pyrkinyt selvittämään, miksi katuvalot eivät palaneet Lökörentiellä Pyhtään Saaristomarkkinoiden aikaan 16.–17.8. Viime vuoden kokemuksista viisastuneena katuvalojen toiminta oli pyritty varmistamaan testaamalla valojen toiminta etukäteen torstaina 15.8. Testauksessa valot toimivat. Tarkoitus oli, että valot palavat markkinaviikonloppuna ilta- ja yöaikaan.

 

Jostakin syystä katuvalot kuitenkin sammuivat klo 23 jälkeen. Järjestelmän asetukset ovat kunnossa, eikä mitään teknistä vikaa ole löytynyt. Mitään ei ole siis korjattu, ja valot toimivat jälleen suunnitellusti. Mitään sähkökatkoja ei alueella myöskään ollut.

 

On mahdollista, että katuvalaistuksen hämäräkytkentä on häiriintynyt jonkin ulkoisen valonlähteen vuoksi. Myöskään ilkivallan mahdollisuutta ei ole kyetty kokonaan sulkemaan pois. Valokeskuksiin ei kuitenkaan ole murtauduttu.

 

Lisätietoja: Teemu Turunen, työpäällikkö, Pyhtään kunta 050 3077396

 

Kuva: Juha Sahari