Tietosuoja ja evästeet

Tietosuoja

Palveluiden käyttäjien yksityisyydensuojan ja oikeusturvan takia on tärkeää, että Pyhtään kunta käsittelee henkilötietoja asianmukaisesti ja lainmukaisesti. Henkilötietojen käsittelyä ohjaava lainsäädäntö on perustunut 25.5.2018 lukien Euroopan unionin yleiseen tietosuoja-asetukseen (2016/679), jota sovelletaan kunnan palvelutuotannossa tarvittavien henkilötietojen käsittelyyn. EU:n tietosuoja-asetusta täydentää kansallinen tietosuojalaki (1050/2018). Uuden lainsäädännön tavoitteena on parantaa asiakkaiden oikeuksia ja henkilötietojen suojaa.
Suurin osa Pyhtään kunnan palveluista perustuu lakisääteisen velvoitteen toteuttamiseen, yleiseen etuun tai julkisen vallan käyttämiseen. Näissä tapauksissa ei tarvita erillistä suostumusta henkilötietojen käsittelyä varten. Osa Pyhtään kunnan tarjoamista palveluista on kuitenkin sellaisia, joihin henkilötiedot kerätään suostumukseen perustuen ja tässä tapauksessa pyydämme suostumuksen tietojen käsittelyyn. Rekisteröidyllä on oikeus myös peruuttaa annettu suostumus milloin tahansa.

Tietosuojan toteuttaminen

Pyhtään kunnan tietosuojan toteuttaminen perustuu tietosuojapolitiikkaan, olemassa olevien henkilötietojen kokonaiskuvaan ja henkilötietojen käsittelyyn liittyvään riskien määrittelyyn.
Tietosuoja-asetuksen pääperiaatteiden mukaisesti Pyhtään kunta käsittelee henkilötietoja alla olevien periaatteiden mukaisesti:
• lainmukaisesti, asianmukaisesti ja läpinäkyvästi
• suunnitellun käyttötarkoituksen mukaisesti
• henkilötietoja kerätään vain käyttötarkoituksen mukainen määrä, ei enempää
• henkilötietojen käsittely toteutetaan täsmällisesti
• henkilötietoja säilytetään käyttötarkoituksen kannalta tarkoituksenmukainen aika
• henkilötietojen käsittelyssä toteutetaan henkilötietojen eheyden ja luottamuksellisuuden periaatetta
Pyhtään kunnan tietosuojapolitiikan mukaisesti henkilökunnan tietosuojaosaamisesta huolehditaan säännöllisen koulutuksen avulla. Lisäksi kaikki Pyhtään kunnan työntekijät ovat allekirjoittaneet tai hyväksyneet tietoturva- ja tietosuojasitoumuksen. Tietosuojan perusperiaatteiden läpikäynti on lisäksi sisällytetty uuden työntekijän perehdytysohjelmaan. Pyhtään kunnan johdon tukena toimii tietosuojaryhmä.

Mihin käytämme henkilötietoja

Henkilötietoja kerätään, käsitellään ja säilytetään lakisääteisen viranomaistoiminnan toteuttamiseksi ja kuntalaisten palveluiden järjestämiseksi. Tietoja säilytetään suunnitelmallisesti ja lainsäädännön määräämän, asian käsittelyyn tai palvelun toteuttamisen edellyttämän ajan.
Kerättävät henkilötiedot vaihtelevat palvelu- ja vastuualuekohtaisesti. Pääasiassa kerättäviä henkilötietoja ovat: nimi, osoite, henkilötunnus, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja tilinumero. Harvemmin kerättyjä ja käytettyjä henkilötietoja ovat ruoka-aineallergia, asiantuntijalausunto, uskonto, diagnoosi, paikka- ja sijaintitieto, kiinteistötunnus sekä syntymäaika. Pyhtään kunnalla on myös kulunvalvontaan liittyviä henkilörekisterejä, joiden kohdalla voidaan puhua laajamittaisesta henkilötietojen käsittelystä.

Rekisteröidyn oikeudet

EU:n yleinen tietosuoja-asetus takaa erilaisia oikeuksia rekisteröidylle, eli henkilölle, jonka tietoja käsitellään. Oikeuksia sovelletaan eri tavoin riippuen siitä, mikä on henkilötietojen käsittelyperuste.

Oikeus saada pääsy tietoihin

Rekisteröidyllä on oikeus saada rekisterinpitäjän vahvistus, siitä käsitelläänkö rekisteröidyn henkilötietoja vai ei. Jos rekisterinpitäjä käsittelee rekisteröidyn henkilötietoja, on rekisteröidyllä oikeus pyytää tiedot itseään koskevista rekisterinpitäjän käsittelemistä tiedoista.

Oikeus tietojen oikaisemiseen

Henkilöllä on oikeus vaatia, että häntä koskevat virheelliset, epätarkat tai puutteelliset henkilötiedot oikaistaan tai täydennetään ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi henkilöllä on oikeus vaatia, että tarpeettomat henkilötiedot poistetaan.

Oikeus tulla unohdetuksi

Henkilöllä on vain tietyissä poikkeustapauksissa oikeus saada henkilötietonsa kokonaan poistettua kunnan rekistereistä (oikeus tulla unohdetuksi). Tällaista oikeutta ei kuitenkaan ole niissä tapauksissa, kun henkilötietojen käsittely on tarpeellista lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi tai kunnalle kuuluvan julkisen vallan käyttämistä varten. Tietojen säilyttämisessä ja poistamisessa noudatetaan kunnan arkistonmuodostussuunnitelmia ja lainsäädännön velvoittamia tietojen säilytysaikoja.

Oikeus käsittelyn rajoittamiseen

Henkilöllä voi tietyissä tilanteissa olla oikeus pyytää henkilötietojensa käsittelyn rajoittamista siksi aikaa, kunnes hänen tietonsa on asianmukaisesti tarkistettu ja korjattu tai täydennetty.

Vastustamisoikeus

Henkilöllä on oikeus henkilökohtaiseen, erityiseen tilanteeseensa perustuen milloin tahansa vastustaa henkilötietojensa käsittelyä silloinkin, kun käsittely perustuu yleistä etua koskevan tehtävän suorittamista tai kunnalle kuuluvan julkisen vallan käyttämistä. Tässä tapauksessa tietoja voidaan käsitellä edelleen vain, jos käsittelyyn on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka voidaan osoittaa.

Evästekäytännöt

Tämä sivusto käyttää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai muulle päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivulla. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne lähetetään takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Evästeiden avulla pystymme mm. tunnistamaan laitteesi palatessasi sivulle, muistamaan mieltymyksesi ja valintasi, parantamaan käyttökokemustasi sekä mukauttamaan mainoksiamme sivuillamme sekä mahdollisissa muissa palveluissa.
Lisätietoa evästeistä saat sivulta aboutcookies.org.

Sivustomme käyttämät evästeet

Käytämme sivustollamme erilaisia evästeitä. Evästeitä voidaan jaotella sekä niiden keston että käyttötarkoituksen mukaan. Keston osalta käytämme sekä väliaikaisia että pysyviä evästeitä. Väliaikaiset evästeet säilyvät vain siihen saakka, kunnes suljet selaimesi. Käytämme myös pysyviä evästeitä, jotka säilyvät pidemmän, ennalta määrätyn ajan. Käyttötarkoitussidonnaisista evästeistä löydät tietoa alempana.

Miten evästeitä hallitaan ja miten ne poistetaan?

Suurin osa verkkoselaimista hyväksyy evästeet, mutta voit yleensä muuttaa selaimen asetuksia ja estää uusien evästeiden tallennuksen, poistaa olemassa olevat evästeet käytöstä tai pyytää ilmoitusta ennen uusien evästeiden tallentamista. Jos haluat selaimesi estävän evästeiden käytön, määritä asetukset selaimesi valmistajan ohjeiden mukaisesti (yleensä joko Ohje-, Työkalut- tai Muokkaa-valikossa).
Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi. Evästeen tai evästeluokan käytöstä poistaminen ei vielä poista evästettä selaimestasi, vaan sinun on tehtävä se itse selaimesi kautta.

Alla vielä tarkempi selvitys sivustolla käytettävistä evästeistä sekä mahdollisuus muuttaa evästesuostumustasi.