Pyhtääläinen satutaiteilija Petronella Grahn lahjoittaa Pyhtään vauvoille kettuhattuja

Pyhtääläinen satukirjailija, satutaiteilija, vaate- ja kangassuunnittelija ja Pomenian satumaailman luoja Petronella Grahn lahjoittaa uusille pyhtääläisvauvoille kolmekymmentä kettuaiheista päähinettä. Grahnin suunnittelemien kettuhattujen tuotannosta vastaa pyhtääläisen Kotiompelimo Paulinen Viivi Lillberg.

Hattuja on nyt aluksi kolmekymmentä, mutta täytyy tietysti kannustaa pyhtääläisiä ahkeroimaan kuntaan lisää pikkukettuja, jos vaikka päästään tekemään lisää hattuja, vinkkaa Grahn pilke silmäkulmassaan.

Grahnin lastenkirjoja löytyy Pyhtään kirjastosta, ja hänen taidettaan on esillä muun muassa Purolan koululla, Huutjärven koulun esikoulutiloissa, Pyhtään terveyskeskuksessa ja Taikametsän päiväkodissa. Jo ennestään pyhtääläisvauvat ovat saaneet vauvalahjaksi Grahnin suunnittelemia kettukuvioisia tyynyliinoja ja lakanoita.

Hatut ovat oikein hyvä lisä vauvalahjaan ja on erityisen tärkeää, että pyhtääläisvauvoille voidaan antaa nimenomaan Pyhtäällä suunniteltuja ja valmistettuja tuotteita, sanoo Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm.

Lisätietoja:
Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja 040 6708222
Petronella Grahn, satutaiteilija 044 2801603

 

Kuvat Pyhtään kunta/Jari Korkki

kuvateksti: Kotiompelimo Paulinen Viivi Lillberg ja Pomenian satutaiteilija Petronella Grahn luovuttivat kettuhatut Pyhtään kunnanviraston infopisteessä Nina Toloselle.