Kaunissaari mediatiedote 23.11.

Pyhtää käynnisti tarjouskilpailun Kaunissaaren kehittämisestä

Pyhtään kunta on käynnistänyt tarjouskilpailun investorin ja operaattorin löytämiseksi Kaunissaaren satama-alueelle. Tarjousaikaa on tammikuun loppuun, ja kunta on varautunut vastaamaan mahdollisiin lisäkysymyksiin tammikuun puoliväliin saakka.

– Joitain alustavia keskusteluja on jo käyty, ja lisää tietysti käydään, jos tarvetta tulee, sanoo Pyhtään tekninen johtaja Janne Kaulio.

Tarjouspyyntö Kaunissaaren käyttöoikeussopimuksesta jätettiin julkaistavaksi julkisten hankintojen HILMA-palveluun keskiviikkona 23.11.

Haussa pitkäaikainen vuokralainen

Pyhtään kunta etsii Kaunissaaren sataman maa-alueelle vuokralaista kolmenkymmenen vuoden sopimuksella. Myös sataman vesialue ja laiturit on tarkoitus vuokrata samalle operaattorille erillisellä sopimuksella niin ikään kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Vuokrasopimuksen pituus mahdollistaa vuokaralaiselle alueen liiketoiminnan ja matkailupalveluiden pitkäjänteisen kehittämisen.

Sopimuksessa vuokralainen sitoutuu rakentamaan satama-alueen tarvitsemat uudisrakennukset asemakaavan, rakennusjärjestyksen, Kaunissaaren rakennustapaohjeen ja kunnan hyväksymien rakennuspiirustusten mukaisesti täydentämään nykyistä saaristolaiskylän miljöötä.

Itäsaaristo tunnetuksi

Tuoreessa veneilijöille suunnatussa kyselyssä Pyhtään Kaunissaari oli Suomen merialueiden vierailukohteista kymmenenneksi kiinnostavin. Itäisen Suomenlahden saaristoa luonnehdittiin yleisesti kiinnostavaksi ja kauniiksi, mutta samalla myös tuntemattomaksi.

– Viimeisen kohdan korjaamiseen uudella Kaunissaaren operaattorilla on kaikki edellytykset, Kaulio toteaa.    

Lisätiedot:

Janne Kaulio, Pyhtään tekninen johtaja 044 357 5503