Ulkoilualueet ja -reitit

Pyhtäällä voi ulkoilla upeissa merimaisemissa niin saaristossa kuin mantereellakin.

Itäisen Suomenlahden kansallispuisto

Itäisen Suomenlahden kansallispuisto käsittää noin 60 kilometriä leveän alueen Kymenlaakson ulkosaaristossa. Kansallispuisto on tunnettu monipuolisesta linnustostaan ja kuuluu Itämeren suojelusopimuksen mukaiseen Itämeren tärkeimpien suojelualueiden verkkoon.

Valkmusan kansallispuisto

Läntisen keitaan lenkki on 2,5 km rengasreitti pitkospuilla. Reitin varrella on lintutorni. Parkkialue löytyy os. Vastilantie 886. Toinen reitti on 2 kilometrin polku Moronvuoren päivätuvalle. Polku lähtee Suolinnantien päästä. Päivätuvalla on puuliesi ja pihapiirissä grillikatos sekä kuivakäymälä. Luonteva tapa liikkua Valkmusasssa on myös suksilla tai lumikengillä. 

Kaunissaaren ulkoilualue

Kaunissaari tarjoaa mainion mahdollisuuden retkeilyyn ja ulkoiluun. Saaren rannat ovat suurelta osin hiekkarantoja ja kasvusto on mäntyvaltaista. Ulkoilualue sijaitsee saaren itärannalla. Matkaa saaren eteläkärjessä olevaan kalastajakylään on noin kaksi kilometriä. Alueella on kaivo, jonka juomakelpoisuutta ei seurata.

Flakanäsin ulkoilualue ja uimaranta

Ulkoilualue sijaitsee Munapirtin saaressa. Matkaa valtatie 7:ltä on noin 15 kilometriä. Mantereelta tultaessa Flakanäsiin käännytään Tuuskintie 361:n kohdalta vasemmalle. Vieressä on asuntovaunuilijoiden alue sekä frisbeegolfrata. Alueella on hyvä ja pitkälle matalapohjaisena jatkuva uimaranta, keittokatos, käymälä ja kaivo. Uimarannan vieressä on upea hiekkasärkkä joka jatkuu pitkälle merelle.

Antinniemen ulkoilualue ja uimaranta

Ulkoilualue ja uimaranta sijaitsee Vastilassa Tammijärven pohjoispäässä (Antinniementie 49290 Vastila). Ranta on matala ja hiekkapohjainen. Alueella on pukeutumiskopit, käymälä ja pyörivä laavu.

Koivuviikin ulkoilualue

Ulkoilualue sijaitsee Tammijärven rannalla, Harjuntietä Kirkonkylästä pohjoiseen.
Alueella on uimapaikka, keittokatos ja käymälä. Rantamaisemat ovat upeat ja veneellä tai kanootillakin rantautuminen onnistuu. Kalliorannalta voi pulahtaa veteen uimaan. 

Skitunäsin ulkoilualue

Skitunäsin ulkoilualue sijaitsee meren rannalla, Pyhtään kirkonkylästä noin 5 km etelään. Alueella on käymälät. Skitunäsin virkistysalue ei ole virallinen uimaranta mutta ranta jatkuu matalana melko pitkälle. Alueen osoite on Skitunäsintie 232.

Verssonkangas

Versso sijaitsee Munapirtin saaressa. Alue on merenrantaan rajoittuvaa mäntykangasta. Verssossa on myös ÖÖD Hotelsin peilimökkejä, mutta rannalla ja alueella saa muuten liikkua vapaasti.

Heinlahden lintutorni

Lintutorni on valmistui Heinlahden Kotirantaan 2022. Heinlahti on lähes kahden neliökilometrin laajuinen, hyvin matala, ruovikkoreunainen merenlahti joka vetää puoleensa kahlaajia ja puolisukeltajasorsia. Heinlahti kuuluu Kymenlaakson maakunnallisesti arvokkaisiin lintualueisiin.

Pyhtään puistot

Motellinrannan puisto

Motellinrannan rantapuistoon on noussut lentopallokenttä ja leikkikenttä sekä grillauspaikka valurautagrilleineen ja graniittipöytineen. Uusia uimakoppeja koristavat Pekka Vainion valokuvat Valkmusan ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistosta. Rantapuiston kruunaa uimalaituri, jolta on helppo pulahtaa Huutjärveen.

Teemu Pukin metsä

Norwich City FC, Kotkamills ja Pyhtään kunta istuttivat yhteistyössä kesäkuussa 2021 Maailman ympäristöpäivän ja Teemu Pukin maalien kunniaksi Pyhtään kirkonkylään 26 jalopuun metsän. Istutustaimien lukumäärä on sama kuin Pukin päättyneellä sarjakaudella Englannin Mestaruussarjassa tekemien maalien määrä. Istutukset suunnitteli puutarhaneuvos Heikki Laaksonen. Puistoon istutetiin serbiankuusia, tammea, punatammea, saarnia ja metsälehmusta.

Tammimetsä

Sadan tammen metsä istutettiin Pyhtäälle vuonna 2017 Pyhtään 670-juhlavuoden ja Suomi 100- juhlavuoden kunniaksi. Tammi valittiin siksi, että se symboloi Pyhtään pitkää historiaa ja voi elää hyvinkin 670 vuotta. Tammimetsän ajatellaan olevan koko kunnan yhteinen asia, ja siksi istuttajiksi kutsuttiin laaja kirjo kuntalaisia päiväkotilapsista ikäihmisiin.

Kärsäjärven metsä

Kärsäjärvi on pieni sappaanmuotoinen järvi aivan Huutjärven läheisyydessä. Kärsäjärvellä on rantaviivaa noin 1,08 kilometriä. Ympäröivä maasto on avaraa mustikkametsää ja helppokulkuista polkua. Poluilla voi tavata monenlaisia lenkkeilijöitä ratsastajia myöten. Alueella on myös esteetön valaistu ulkoilureitti.

Ylimaakunnalliset ulkoilureitit

Kymijoen Pyhtäänhaaran melontareitti

Ylimaakunnalliseen ulkoilu- ja luontomatkailuhankkeeseen liittyvä melontareitti kulkee Pyhtään kunnan osalla Kymijoen läntistä haaraa pitkin  Vastilan ja Kirkonkylän kautta merelle.

Melonta ja pyöräilyreitti

Kunnan halki kulkee myös reitistöön kuuluva pyöräilyreitti.
(Maanmittauslaitos lupa nro 910/MML/07)

Melontaa

visitkotkahamina.fi/melonta

Käy tutustumassa Visitkotkahaminan sivuilla Itärannikon melontareitteihin.

Kuva: Cursor oy Krista Ylinen

Polkupyörä

visitkotkahamina.fi/pyoraily

Käy tutustumassa Visitkotkahaminan sivuilla Itärannikon pyöräilyreitteihin.

Kuva: Cursor oy Harri Toiviainen


Liikunta- ja ulkoilukartat

Pyhtään taajamien liikunta- ja ulkoilukartta

Kunnan halki kulkee myös reitistöön kuuluva pyöräilyreitti.
(Maanmittauslaitos lupa nro 910/MML/07)

Liikunta- ja ulkoilupaikat karttapalvelussa