Pyhtää on myymässä kaukolämpöliiketoimintansa Loviisan Lämpö Oy:lle – Kauppahinta 750 000 euroa

Pyhtään tekniikkalautakunta hyväksyi tiistaina 1.11. omalta osaltaan kunnan kaukolämpöliiketoiminnan myynnin Loviisan Lämpö Oy:lle. Kauppahinta on 750 000 euroa. Lautakunnasta kauppa etenee vielä kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

Pyhtään kunnan tekninen johtaja Janne Kaulio vakuuttaa, ettei myynti nosta kaukolämmön hintaa.

Loviisan Lämpö on tosissaan kehittämässä kaukolämpötoimintaa Pyhtäällä, ja se on sitoutunut pitämään kaukolämmön tariffit ennallaan, Kaulio sanoo.

Kunnanhallituksessa kauppa on näillä näkymin esillä ensi viikon maanantaina.

Myös Kaunissaaren kilpailutus etenee
Pyhtään tekniikkalautakunta hyväksyi kokouksessaan myös Kaunissaaren satama-alueen kehittäjäkumppanin hakua koskevan tarjouspyyntömateriaalin. Samalla lautakunta päätti tarjouskilpailun käynnistämisestä.

Lisätietoja:

Janne Kaulio, Pyhtään tekninen johtaja 044 357 5503

Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki
kuvateksti: Pyhtään kaukolämpöä on kaupattu varsin näyttävästi