Nuohous perustuu Suomessa pelastuslakiin ja -asetukseen. Pelastuslain (§13A) mukaan rakennuksen omistajan tai haltijan yleisten tilojen osalta sekä huoneiston haltijan hallinnassaan olevien tilojen osalta on huolehdittava, että tulisijat ja savuhormit nuohotaan sekä ilmanvaihtokanavat ja -laitteistot huolletaan ja puhdistetaan määrävälein. Lisäksi tikkaat, kattokulkutien osat ja katon turvavarusteet on pidettävä sellaisessa kunnossa, että nuohoustyö voidaan suorittaa turvallisesti.
Nuohouksen järjestäminen
Piirinuohousjärjestelmä loppui Pyhtään alueella 30.6.2019
Nuohoojien yhteystietoja: www.nuohoojat.fi
Kunnan pelastusviranomainen voi yksittäisen kohteen osalta antaa kirjallisen päätöksen siitä, että nuohouksen voi suorittaa joku muu kuin nuohooja. Tällöin nuohoustyötä tekevältä vaaditaan nuohoojan ammattitutkinto ja tarvittavat nuohousvälineet.
Nuohouskerrat
Kerran vuodessa nuohotaan
Kiinteällä polttoaineella, useammilla polttoaineilla tai raskasöljyllä toimiva tulisija hormeineen. Suuluukuttoman takan tulipesän nuohooja puhdistaa vain, mikäli kiinteistön omistaja tai haltija siitä nuohoojan kanssa erikseen sopii.
Kerran kahdessa vuodessa
Kevytöljykäyttöinen tulisija hormeineen. Keskuslämmityskattilan ja lämminilmakehittimen tulipesän ja tulipinnan puhdistaa nuohooja vain mikäli kiinteistön omistaja tai haltija siitä erikseen sopii nuohoojan kanssa.
Kerran kolmessa vuodessa
Yksityisen loma-asunnon ja sen saunan tulisija hormeineen. Nuohous on suoritettava loma-asunnon pääasiallisena käyttöaikana. Ympärivuotisessa käytössä olevien loma-asuntojen tulisijat ja hormit nuohotaan käytettävän polttoaineen mukaan joka vuosi tai joka toinen vuosi.
Kaasukäyttöisten tulisijojen hormien kunto tarkistetaan palotarkastuksissa ja tarvittaessa ne määrätään nuohottavaksi. Kunnan pelastusviranomainen voi turvallisuussyistä määrätä, että nuohous suoritetaan useammin kuin edellä on sanottu. Jos rakennuksen tulisija ja hormi on ollut käyttämättömänä yli kolme vuotta tai käyttötarkoitus muuttuu, on nuohoojan tarkistettava ja tarvittaessa nuohottava ne ennen käyttöä.
Tulisija on rakennukseen kuuluva tai sen ulkopuolella oleva rakennuksen savuhormiin liitetty laite, jossa poltetaan kiinteää, nestemäistä tai kaasumaista ainetta. Savuhormi on tulisijassa syntyvän savun poistamiseen käytettävä tila seinämineen. Liitinhormi on tulisijan osa, jolla tulisija liittyy savu- ja yhdyshormiin. Yhdyshormi on savuhormin osa, jolla tulisija tai liitinhormi yhdistetään savupiippuun.
Mikäli nuohouskerroista syntyy erimielisyyksiä, asian ratkaisee Pyhtään kunnan pelastusviranomainen.
Ilmanvaihtolaitteiden puhdistus
Kiinteistön omistajan tai haltijan on huolehdittava ilmanvaihtolaitteistojen asianmukaisesta puhdistamisesta.
Kerran vuodessa tarkastettavat ja puhdistettavat
Tarpeelliseksi todetuin osin ammattimaisen ruoanvalmistuspaikkojen ilmanvaihtolaitteisto.
Teollisuus tai muut tilat joissa kanaviin kertyy paljon palavia aineita, kuten ruiskumaalaamot, puusepäntehtaat ja -liikkeet sekä leipomo- ja savustamoliikkeet.
Vähintään 5 vuoden välein
Sairaanhoito- ja huoltolaitosten ilmanvaihtolaitteisto sekä majoitusliikkeiden, asuntoloiden ja ravitsemussalin ilmanvaihtolaitteistot.
Vähintään 10 vuoden välein suositellaan
Muiden koneellisten ilmanvaihtolaitteiden tarkastus ja tarpeellisin osin puhdistus, esimerkiksi asuinkerrostalot, muut kokoontumis- ja liiketilat sekä työpaikkatilat.
Pelastusviranomainen voi yksittäisissä tapauksissa määrätä muunkin kohteen ilmanvaihtolaitteiston puhdistettavaksi.
Nuohoustyö
Kiinteistön omistajan tai haltijan on huolehdittava siitä, että tulisija voidaan esteettä nuohota. Kiinteistön omistajan tai haltijan on myös varattava paloturvallisesta paikasta palamaton astia nuohousjätettä varten.
Erityisesti talo- ja lapetikkaiden sekä kattosiltojen tulee olla kunnossa. Kiinteistön omistaja on vastuussa nuohoojan työturvallisuudesta.
Nuohoojan tulee nuohouksen mahdollistamiseksi ja haittojen estämiseksi poistaa nuohousta haittaavat laitteet, kuten avata savupellit ja tiivistää ne avoimiksi. Nuohoojan on suoritettava myös muut suojaustoimenpiteet, kuten liesitason ja kiuaskivien suojaus, ja tarkistettava, että öljypoltin on irrotettu toiminnasta. Nuohoojan on pysäytettävä koneellinen ilmanvaihto.
Nuohoojan tulee nuohota savuhormi lisälaitteineen sekä liitin ja yhdyshormi. Nuohooja poistaa nuohouksesta kertyneen jätteen ja tuhkan sekä varmistaa, ettei hormiin jää haitallista määrää nokipalovaaraa aiheuttavia palavia aineita.
Nuohooja nuohoaa tulisijan ja puhdistaa savupellit sekä tarkistaa niiden toiminnan. Nuohooja tarkistaa nuohoustyön yhteydessä tulisijojen, savuhormien, tikkaiden ja nuohoustelineiden kunnon. Nuohooja avaa tukkeutuneen savuhormin ja tutkii mahdolliset hormivuodot.
Nuohoojan tulee poistaa kertynyt palamisjäte ja viedä se omistajan tai haltijan sille varaamaan paloturvalliseen paikkaan. Nuohoojan on palautettava tulisija savuhormeineen sekä ilmanvaihto siihen käyttövalmiuteen, jossa ne olivat ennen nuohousta. Kiinteistön omistaja tai haltija saa nuohoojalta todistuksen tehdystä työstä. Tarvittaessa nuohooja opastaa tulisijan oikeasta käytöstä.
Jos nuohooja havaitsee tulipalon vaaraa aiheuttavia puutteita tai vikoja tulisijoissa tai savuhormeissa, on hänen ilmoitettava niistä kirjallisesti kohteen edustajalle ja kunnan paloviranomaiselle.
Lisätyöt
Nuohoojan tulee tarvittaessa kuljettaa palamisjäte pois kiinteistön alueelta paloturvalliseen ja ympäristön kannalta turvalliseen paikkaan. Palamisjätteen kuljettamisesta on sovittava erikseen kiinteistön omistajan tai haltijan kanssa.
Nuohooja suorittaa tarvittaessa noenpolton, josta tulee ilmoittaa etukäteen hätäkeskukseen ja kunnan pelastusviranomaiselle. Pelastusviranomaisen kanssa sovitaan varotoimenpiteistä.