Pyhtää laskee veroja – pakollinen pyöristys tehdään alaspäin

Pyhtää kaavailee kuntalaisilleen ensi vuodeksi 8,10 prosentin tuloverotusta. Kyseessä on hienoinen pudotus, sillä tänä vuonna Pyhtään veroprosentti on ollut 8,11 %. Kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroa alennettiin soteuudistuksen myötä tälle vuodelle 12,64 prosenttiyksiköllä, eikä veroprosenttiin saanut koskea. Ensi vuodeksi kunnat saavat taas päättää verotuksestaan vapaasti, mutta sadasosat täytyy pyöristää 0,10 prosenttiyksikön tarkkuuteen.

– Tietysti olisimme voineet tehdä pyöristyksen ylöspäin, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että kunnan taloustilanne antaa mahdollisuuden tehdä pyöristys myös alaspäin, sanoo Pyhtään hallintojohtaja Tommi Koskinen.

 

Kiinteistöverot ennallaan

Tuloverolinjaus sisältyy Pyhtään kunnanjohtajan esitykseen, joka tulee Pyhtään kunnanhallituksen käsittelyyn maanantaina 6.11. Esitys ei pidä sisällään muutoksia Pyhtään kiinteistöveroihin, eli ne ovat säilymässä vuoden 2023 tasolla. Näin ollen esimerkiksi vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentti on ensi vuonnakin 0,62 % ja muiden asuinrakennusten 1,55 %.

Lisätietoja:

Tommi Koskinen, Pyhtään hallintojohtaja 046 9228207

Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki