Kolmannen Pyhtäältä Pöydältä -tapahtuman keskusteluja voi seurata 14.–15.6 suorana myös Yle Areenassa ja Pyhtään kunnan YouTube -kanavalla. Yle Areena välittää perjantain ja lauantaina aikana yhteensä kymmenen tuntia keskusteluja Pyhtään Aeronautica Arenalta. Osa keskusteluista välitetään lisäksi Pyhtään kunnan YouTube-kanavalla. Tapahtuman päivitetty ohjelma löytyy osoitteesta https://www.pyhtaaltapoydalta.fi/
Keskusteluja voi luonnollisesti tulla seuraamaan myös paikan päälle Aeronautica Arenalle, Kotitie 10, 49270 Pyhtää. Tapahtuma on yleisölle avoin ja maksuton. Perjantaina tapahtuma-aika on 12.00–17.00 ja lauantain 10.00–15.00.
Eurovaalien tulos puntarissa
Perjantain keskusteluissa pohditaan muun muassa akku- ja metsäteollisuuden tulevaisuutta sekä sulatellaan tuoreiden eurovaalien tulosta. Poliitikkopaneelissa ovat mukana Antti Lindtman (SDP), Juho Eerola (PS) ja Hanna Holopainen (vihr.). Oman arvionsa Euroopan tilasta antaa myös europarlamentin jättänyt Nils Torvalds (RKP).
Lauantaina kulttuuria
Lauantain ohjelmassa on muun muassa aikoinaan Pyhtäällä vaikuttaneen kirjailija Matti Mäkelän muistokeskustelu, jossa ovat mukana kustantaja Touko Siltala, kirjailija Kari Hotakainen ja professori emerita Helmi Järviluoma-Mäkelä. Suuressa kulttuurikeskustelussa pohditaan puolestaan kulttuurin tekemisen erilaisuutta pienillä ja suurilla paikkakunnilla. Tässä keskustelussa ovat mukana paikallisten toimijoiden lisäksi Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki, Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas ja Tampereen Työväen Teatterin tuleva johtaja Janne Auvinen.
Nuorison Future Arena perjantain rinnakkaisohjelmana
Perjantain ohjelman rinnakkaistapahtumassa nuorten Future Arena etsii työpajoissa ratkaisuja erityisesti nuoria askarruttaviin tulevaisuuden ongelmiin. Nuorten pohdintaa vauhdittaa muun muassa tubettajasuosikki Pinkku Pinsku.
Lisätietoja:
Jari Korkki
Pyhtäältä Pöydältä -tapahtuman sisältökoordinaattori
p. 040 5628142
Future Arena: Tytti Eriksson, Pyhtään hyvinvointikoordinaattori 050 4735717