Aurinkopuistoja Pohjoismaissa kehittävä Helios Nordic Energy on tehnyt Pyhtään kunnalle kaavoitusaloitteen aurinkovoimalan rakennusmahdollisuuksien selvittämiseksi Pyhtään Itä-Kirkonkylässä. Pyhtään kunnanhallitus käsittelee Pyhtään ja Helios Nordic Energyn kaavoitussopimusta maanantaina 16.9.
Yhtiö on jo tehnyt vuokrasopimuksen runsaan sadan hehtaarin maa-alueesta Fingrid Oyj:n voimalinjan välittömästä läheisyydestä moottoritien pohjoispuolelta. Mahdollinen aurinkovoimala olisi näin helposti kytkettävissä Fingridin kantaverkkoon.
Kaavoitusaloitteessaan yhtiö esittää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen osayleiskaavan laatimista hankealueelle Pyhtään Itä-Kirkonkylään. Samalla yhtiö sitoutuu vastaamaan kaavan ja siihen liittyvien selvitysten kustannuksista.
Kunnanjohtaja pitää aurinkoenergiaa tutkimisen arvoisena
Pyhtään kunnanhallitus käsittelee kaavoitussopimusta maanantaina 16.9., ja kaavoitus on tarkoitus käynnistää sen jälkeen. Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm suhtautuu hankkeeseen myönteisesti.
– Pyhtään aurinkovoimahanke on tervetullut avaus, jolla on toteutuessaan myönteisiä vaikutuksia kunnan elinvoimaan. Aurinkovoimahankkeet tuovat kiinteistöverotuloja, joiden merkitys kunnan talouteen on sote-uudistuksen jälkeen kasvanut. Uusiutuvan energian hankkeet auttavat myös uusien teollisten investointien houkuttelemisessa alueelle, Lindholm arvioi.
Kaavaehdotus tulee aikanaan julkisesti nähtäville, joten kuntalaiset ja muut asianosaiset pääsevät lausumaan siitä mielipiteensä.
Helios Nordic Energy AB:n pääkonttori on Tukholmassa, Helios Nordic Energy Finland Oy:n toimipiste sijaitsee Helsingin Bulevardilla.
Lisätietoja:
Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja 040 6708222
Minna Tuuras, projektipäällikkö, Helios Nordic Energy Finland 050 3652965
Kuva:
Pyhtään kunta/Jari Korkki