Pyhtään kunnanhallitus käsittelee ensi maanantain kokouksessaan 15.1. kuntalaisaloitetta, jossa esitetään Pyhtään kuntamuodon muuttamista kaupungiksi. Aloitteen takana on konkaripoliitikko Väinö Koivisto, joka toimi aktiivisesti Pyhtään kunnallispolitiikassa viime vuosituhannen puolella.
Koivisto perustelee Pyhtään kunnanvaltuustolle osoittamaansa aloitetta muun muassa sillä, että Pyhtää on suoranainen valopilkku kolmen kaupungin – Kotkan, Kouvolan ja Loviisan – puristuksessa. Lisäksi hän muistuttaa, että Pyhtää on oikeastaan yksi Manner-Suomen suurimmista saarista.
Pyhtäätä ympäröivät tunnetusti Kymijoen haarat ja meri.
Kunnanvirasto ei innostu kaupungintaloksi ryhtymisestä
Kunnanhallituksen esityslistasta voi päätellä, että kunnan viranhaltijat suhtautuvat aloitteeseen nihkeästi.
Hallituksen kokoukseen laaditun päätösesityksen mukaan kunnalla on kuntalain mukaan oikeus päättää siitä, käytetäänkö kunnasta nimitystä kunta vai kaupunki. Päätösesitys lähtee kuitenkin siitä, että nimityksen pitäisi ilmentää myös kunnan fyysistä olemusta.
– Kunnanvaltuuston on tarkoituksenmukaista todeta, että vaikka Pyhtää on historiallisesti merkittävä ja nykyajassakin edelläkävijä kuntien joukossa, kunta ei asukastiheydeltään tai rakennuskannaltaan täytä kaupunkimaisen yhdyskunnan tunnusmerkkejä, kunnanhallitukselle laadittu esitys perustelee.
Päätösesityksessä todetaan, että Pyhtää on läpi pitkän historiansa ollut nimenomaan kunta, ja sellaisena sen pitäisi jatkossakin ylpeästi pysyä myös historiallisista syistä. Kuntalaisaloite on tarkoitus viedä kuitenkin kunnanhallituksesta edelleen myös Pyhtään kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.