Tiina Ala-Krekolan ”Pyhtään lohet” voitti Pyhtään villapaitakilpailun

Pyhtää on saanut oman nimikkovillapaidan. Sekä asiantuntijaraadin että yleisön mielestä paras villapaita oli pyhtääläisen Tiina Ala-Krekolan suunnittelema ”Pyhtään lohet”, joka sai yleisöäänestyksessä 241 ääntä. Villapaitakilpailun tulokset julkistettiin tiistaina 21.2. Pyhtään kirjastossa.

– Äänestäjät ihastuivat erityisesti tapaan, jolla Pyhtään lohivaakuna on villapaidassa toteutettu, kertoo kilpailua järjestämässä ollut Pyhtään kulttuuri- ja matkailusihteeri Pauliina Sakki.

Kaikkiaan villapaitakilpailuun tuli kaksitoista ehdotusta, ja ääniä annettiin yhteensä hieman yli 800.

– Asiantuntijaraati kiitteli kilpaan osallistuneita paitoja korkeatasoisuudesta ja idearikkaudesta. Kaikesta näkee, että pyhtääläiset ovat ylpeitä kotipaikastaan, Sakki sanoo.

Raadissa oli kuvaamataiteen ja käsityön asiantuntemusta Pyhtään kunnanvirastosta, Huutjärven koululta ja kuntapolitiikasta.

 – Ihan hyvä käyttöpaita tämä on näillä keleillä, mutta toivottavasti ei tarvitse enää kovin pitkään tänä talvena käyttää, totesi Ala-Krekola palkitsemistilaisuudessa.

Voittajavillapaidan ohjeet tulevat myöhemmin jakoon Pyhtään kirjastossa ja kunnanvirastossa Pyhtäänlinnassa.

Lisätietoja:

Pauliina Sakki, Pyhtään kulttuuri- ja matkailusihteeri 0400 587911

Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki