Pyhtääläinen Lauri Joas rohkaistui perustamaan oman yrityksen residenssiyrittäjän tapaamisen jälkeen – ”Harva asia maailmassa on hienompi kuin se, kun joku valaa uskoa”

Pyhtääläiset lapsuudenystävät Lauri Joas ja Petteri Lillberg ovat kulkeneet hieman erilaisen tien Huutcode-yrityksensä yhtiökumppaneiksi. Joas on alun perin kouluttautunut levyseppähitsaajaksi, Lillberg puolestaan on pelialan insinööri XAMK:ista. Yhteistä kaveruksille on idearikkaus: Huutcode tähtää dronepohjaisen datan kaikkinaiseen hyödyntämiseen. Joaksella kipinä lähti siitä, kun oma veli alkoi rakentaa mökkiä Munapirttiin.

– Arkkitehtiä varten tarvittiin 3D-mallia, joten hankittiin dronekalusto, jota ihan itse kouluttauduin käyttämään, Joas kertoo.

 

Residenssiyrittäjän tapaamisesta ratkaiseva sysäys

 

Joaksen ja Lillbergin Huutcode näki päivänvalon kuukausi sen jälkeen, kun Lauri ja Petteri olivat tavanneet Pyhtään kunnan residenssiyrittäjänä muita yrittäjiä talkoopohjalta auttavan Markku Hämäläisen, entisen Kotkamillsin toimitusjohtajan.

– Ihan Pyhtään kunnan verkkosivuilta varattiin tapaamisaika, ja sieltä tuli vielä viikkoa ennen soittokin, että nyt se onnistuu, Joas kertoo.

– Hämäläisen tapaaminen avasi meille kontakteja, mutta tärkeintä oli rohkaisu oman yrityksen perustamiseen. Harva asia maailmassa on hienompi kuin se, että joku valaa uskoa, Joas kehaisee.

Huutcoden siipien kantavuutta on nyt tarkoitus katsoa vuosi, ja jos homma ei lähde lentoon, tehdään jotain muuta.

– Pyhtään kirkonkylässä on auteltu jokirannan kaavoituksessa. Vesi ja lumi ovat vaikeita elementtejä 3D-mallinnuksessa, mutta onneksi puiden veteen tekemät varjot auttoivat, Joas paljastaa.

 

Residenssiyrittäjältä apua myös kokeneille yrittäjille

 

Markku Hämäläinen jatkaa residenssiyrittäjänä sen mukaan kuin muilta kiireiltään ehtii myös tänä syksynä. Kunnanjohtaja Terhi Lindholm muistuttaa, että myös kokeneempien yrittäjien kannattaa hyödyntää Hämäläisen kokemusta.

– Huutcoden tarina on mainio esimerkki siitä, miten nuoria yrittäjiä rohkaistaan, mutta Markun tapaamisesta voi olla yhtä lailla hyötyä myös jo pidemmälle ehtineille yrittäjille, Lindholm vinkkaa.

Palaveriaikoja Hämäläisen pakeille Pyhtäänlinnaan voi tuttuun tapaan varata Pyhtään kunnan verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella https://pyhtaa.e-lomake.fi/lomakkeet/821/lomake.html

 

kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki