Pyhtää sai rahoituksen Home & Found -kierrätysasuntofestivaaliin

Pyhtään kunta on saanut Kymenlaakson liitolta 35 000 euron rahoituksen Pyhtäällä kesäkuussa järjestettävään kierrätysasuntofestivaaliin. Rahoitus tulee alueiden kestävän kasvun ja kehityksen (AKKE) määrärahasta maakunnan omaehtoiseen kehittämiseen. Kunnan omarahoitusosuuden kanssa tapahtuman kokonaisbudjetti on 50 000 euroa.

Home & Found -festivaali on määrä järjestää Pyhtäällä 17.–18.6. viikonloppuna. Festivaali näkyy myös saman viikonlopun perjantaina ja lauantaina (16.–17.6) Pyhtään Stockforsissa järjestettävässä Pyhtäältä Pöydältä -keskustelutapahtumassa.

Home & Found on jatkoa Raaseporissa kesällä 2022 pilotoidulle kierrätysasuntofestivaalille. Raaseporin tapahtumassa haettiin näkyvyyttä eri asumisvaihtoehdoille, asumiseen liittyville palveluille ja yritystoiminnalle sekä yhteisöllisyydelle.

Pyhtään kunnanjohtaja kannustaa kuntalaisia paljastamaan salatut helmensä

Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm kannustaa pyhtääläisiä pohtimaan, josko suvun tai perheen omistuksessa on vähälle käytölle jäänyt asunto, josta joku muu voisi tehdä unelmiensa kodin.

– Asuntoja, mökkejä, autiotaloja tai tontteja. Varmasti löytyy monia kiinnostavia asumisen vaihtoehtoja, joita kannattaa rohkeasti tuoda tarjolle, Lindholm kannustaa.

Kunnanjohtaja Lindholm muistuttaa, että syksyllä Pyhtään kunnanvirastolla järjestetyssä hankkeen esittelytilaisuudessa alustava kiinnostus tapahtumaa kohtaan vaikutti lupaavalta.

Lisätietoja:

Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja, 040 6708222

Marit Hohtokari, Home & Found -tuottaja 0400 816221 

Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki