Pyhtää ei saanut tarjouksia Kaunissaaren satamaoperaattoriksi – alueen kehittäminen jatkuu muilla tavoin

Pyhtään kunta ei saanut määräaikaan mennessä yhtään tarjousta Kaunissaaren sataman investoriksi ja operaattoriksi. Määräaikaan eli tammikuun loppuun (31.1. klo 12.00) mennessä tarjouspyynnön asiakirjoihin kävi kuitenkin tutustumassa yli kaksikymmentä asiasta kiinnostunutta.

 

Pyhtää etsii Kaunissaaren satamalle pitkäaikaista kehittäjää kolmenkymmenen vuoden vuokrasopimuksella. Pyhtään tekninen johtaja Janne Kaulio muistuttaa, että vastausten puuttuminen mahdollistaa Pyhtäälle nyt myös suorahankinnan.

– Nyt voimme käydä neuvotteluja suoraan haluamamme kumppanin kanssa sillä edellytyksellä, että tarjouspyynnön ehtoja ei merkittävästi muuteta, Kaulio toteaa.

 

Kunnanjohtaja ei yllättynyt

 

Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm ei yllättynyt siitä, että tarjouksia ei lopulta tullut. Hänen mukaansa sataman kehittäminen jatkuu joka tapauksessa.

– Täytyy jatkossa miettiä, voiko satamaan kaavailtuja toimintoja jollakin tavalla pilkkoa pienempiin osiin, Lindholm pohtii.

 

Peilimökit etenevät

 

Samaan hengenvetoon kunnanjohtaja Lindholm iloitsee siitä, että virolaisen ÖÖD Hotelsin hanke peilimökkien rakentamiseksi Verssonkankaalle etenee.

– Mökkien rakennusluvat ovat nyt lainvoimaisia, joten rakentaminen voi alkaa. Samalla neuvotellaan vanhojen lautarakenteisten mökkien purkamisesta Versson alueelta, Lindholm kertoo.

 

Lisätietoja:

 

Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja, 040 6708 222

Janne Kaulio, Pyhtään tekninen johtaja, 044 357 5503

 

Kuva: Pyhtään kunta/Teemu Turunen