Pyhtään tulos vuodelta 2025 on 50 000 euroa plussalla

Pyhtään kunnan tilinpäätös vuodelta 2025 näyttää 50 775 euron ylijäämää. Taseeseen kertynyttä ylijäämää on nyt 9,3 miljoonaa. Velkojaan Pyhtää lyhensi viime vuonna miljoonalla eurolla, ja velkaa on enää 9,0 miljoonaa euroa.

Asukasta kohden velkaa on nyt 1 794 euroa.

Pyhtään kunnanjohtajan Terhi Lindholmin mielestä tilikauden tulos on yleiseen taloustilanteeseen nähden varsin kohtuullinen.

– Kunnan varsinaisen toiminnan talous on pysynyt budjetissa, mutta tuloskuntoa heikentävät verotuottojen budjetoitua pienempi kertymä ja tiedossa ollut valtionosuuksien pienentyminen, Lindholm sanoo.

Tästä seurannee lähivuosina paineita talouden tasapainon ylläpitämiseen. Lähtökohdat ovat kuitenkin kohtuullisen hyvät, sillä lainamäärän merkittävä vähentyminen alentaa korkokuluja.

– Olemme viime vuosina kyenneet investoimaan ilman uutta velkaa. Lisäksi investoinnit ovat suurimmaksi osaksi tähdänneet kunnan kehittämiseen ja asukkaiden viihtyvyyteen pakollisten hätäkorjausten sijaan, Lindholm kehaisee.

Pyhtään kunnanhallitus käsittelee vuoden 2025 tilinpäätöstä maanantaina 23.3.

Lisätietoja:

Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja 040 6708222

Kuva: Pyhtään kunta/Carl Svanfält

18.03.2026