Pyhtään Stockforsiin kaavaillaan kunnianhimoista tiedeinstituuttia

Joukko suomalaisia tieteentekijöitä suunnittelee riippumattoman tiedeinstituutin perustamista Pyhtään Stockforsiin. Asiasta on keskusteltu sekä Stockforsin entisen puuhiomon alueen ja rakennukset omistavan Reino Uusitalon että alueella toimivan Kasvajat ry:n kanssa.

– Alun perin kiinnostuimme Pyhtäästä kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särön kautta. Särö on järjestänyt Stockforsissa residenssitoimintaa, kertoo Pyhtäälle tiedeinstituuttia puuhaava Turun yliopiston dosentti, filosofian tohtori Taina Saarikivi.

 

Tieteen vapaus ja monialainen vuorovaikutus

 

Tiedeinstituutin ajatus kumpuaa ikivanhasta sivistysyliopiston ideasta ja monialaisesta tieteen vapaudesta ilman ministeriön tulosohjausta. Saarikivi kertoo, että yliopistojen nykyinen kiire ja tutkijoiden suorituspaineet ovat osaltaan vauhdittaneet idean syntyä.

– Luodakseen uutta tutkijoilla pitäisi olla runsaammin aikaa myös keskinäiseen vuorovaikutukseen yli tiederajojen. Ainakin aluksi tähtäämme tohtoritutkinnon jälkeiseen perustutkimukseen, Saarikivi hahmottelee.

Keskinäisen vuorovaikutuksen lisäksi tutkijoita yhdistäisi elävä kosketus Stockforsin alueen miljööseen ja teollisuushistoriaan.

 

Mistä rahoitus?

 

Pyhtään kunnalta ei ole haettu rahoitusta, mutta Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm on puoltanut tiedeinstituutin puuhaajien hakemusta Suomen Kulttuurirahastolle.

– Tällaisessa hankkeessa on helppo olla mukana kahdestakin syystä. Toteutuessaan tiedeinstituutti elävöittää Pyhtään kirkonkylää, ja toisaalta Kymenlaaksossa on pulaa yliopistotason tutkimuksesta, Lindholm perustelee.

 

Saarikiven mukaan rahoitusta haetaan ensisijaisesti säätiöiltä mutta myös joukkorahoituksena. Instituutin ensimmäinen tapahtuma on vireillä jo ensi kesäksi.

 

Lisätiedot:

Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja, 040 6708222

Taina Saarikivi, FT, kulttuurisen äänentutkimuksen dosentti, Turun yliopisto 040 5834308

Janne Saarikivi, FT, kielitieteilijä, tietokirjailija, dosentti, Helsingin yliopisto 041 5323754   

 

Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki