Pyhtääläisryhmä oli mukana Midnight’s light hankkeessa

Kahdeksan 15-17-vuotiasta nuorta oli mukana Pyhtään kunnan kansainvälisessä Erasmus+ kumppanuushankkeessa, johon rahoituksen oli saanut Islannissa Húntaþing vestran kunnassa toimiva yhdistys Húnaklúbburinn. Hankkeessa oli mukana ryhmä kolmesta maasta: Islannista, Italiasta ja ryhmämme Suomesta. Kokonaisvahvuus hankkeessa oli 32 henkilöä. Pyhtäältä ohjaajina olivat: nuorisotyöntekijä Hanna Puhakka, hyvinvointikoordinaattori Tytti Eriksson ja kuvataideopettaja Hanne Tuomivaara.

 

Hanke perustui italialaisen teatteripedagogin Laura Fatinin kirjoittamaan näytelmään, jossa käsitellään ihmisen suhdetta luontoon ja teknologiaan. Hankkeen aikana tutustuimme aiheeseen eri taiteen muotojen kautta: mm. ilmaisutaito, kuvataide, luovakirjoittaminen, musiikki, sekä liikuimme paljon luonnossa. Erasmus-hankkeiden mukaisesti toteutimme non-formaalia toimintatapaa: kokonaisvaltiaista oppimista, jossa kiinnitetään huomiota mm. ajatteluun ja tunteisiin.

 

Hankkeen aikana vietimme kolme nuorisovaihtoleiriviikkoa yhdessä, viikon jokaisessa maassa:

heinäkuussa 2024 Suomessa leiripaikkana Loviisan leirintäalue, marraskuussa 2024 Islannissa Hvammastangissa, hankkeen päätösviikko oli maaliskuussa 2025 Sarteanossa Italiassa.

 

 

Hankkeen alkaessa osallistujat hakivat mukaan avoimen haun kautta. Koko ryhmällemme yhteinen matka hankkeen parissa oli antoisa, alla nuorten kommentteja:

 

Oon tavannu tosi monta ihanaa ihmistä projektin aikana.

Jos olis tämmöne samankaltainen projekti niin mielellään menisin uudestaa!”

-Tove-

 

”Tämä projekti on näyttänyt minulle maailmaa ja opettanut tuntemaan itseään uusien ihmisten ohella. Olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana näin mahtavassa kokemuksessa. Tämä retki on ollut ikimuistoinen.”

-Julia-

 

Laajentanu näkökulmaa ihan uuella tavalla ja antanu mahollisuuksii nähä elämää ihan jossain muual ku suomes. On ollu ihanaa huomaa kuin helppoo oli tutustuu uusiin ihmisiin ja löytää niit erilaisuuksii ja samankaltasuuksii meijä kaikkie elämis ja kulttuureis.”

-Taika-

 

”Oli ihanaa oppia toisten maitten kulttuuria ja huomata et kaikki on kuitenki jotenkin loppujen lopuks samanlaisia ja tulee toimeen jos oikeesti yrittää ystävystyä niistä eroista huolimatta.”

-Olivia-

 

”Uusiin asioihin, ihmisiin ja paikkoihin tutustuminen on ollut valaisevaa. Opin tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Työpajat olivat kivoja ja yhdessä tekeminen auttoi ryhmähengen kehittymisessä.”

-Tinka-

 

 Kahdeksan 15-17-vuotiasta nuorta oli mukana Pyhtään kunnan kansainvälisessä Erasmus+ kumppanuushankkeessa

 

Kahdeksan 15-17-vuotiasta nuorta oli mukana Pyhtään kunnan kansainvälisessä Erasmus+ kumppanuushankkeessa