Pyhtään kuntavaaleissa sekä kokoomus että SDP lukeutuvat voittajiin. Kumpikin onnistui kasvattamaan paikkamääräänsä yhdellä, joten Pyhtään uudessa kunnanvaltuustossa kokoomuksella on yhdeksän ja SDP:llä kuusi valtuutettua.
Pyhtään kolmanneksi tuli keskusta, jonka paikat pysyivät ennallaan neljässä. Vihreät lisäsi valtuustopaikkojensa määrää viime vaaleista kahdesta kolmeen. Pyhtään vaalien häviäjiä ovat perussuomalaiset (-2 paikkaa) ja RKP, joka menetti yhden paikan.
Pyhtään ääniharava oli nykyisen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuija Arvila (sd.), joka sai nyt 224 ääntä.
Aluevaltuustoon kolme pyhtääläistä
Kymenlaakson aluevaltuuston vaaleissa pyhtääläiset onnistuivat kasvattamaan paikkalukuaan kahdesta kolmeen, kun aluehallituksessa päättyvällä kaudella istunut Riikka Turunen (kesk.) uusi paikkansa ja Tuija Arvila (sd.) tuli valituksi nyt myös aluevaltuustoon. Uutena aluevaltuustoon nousee niin ikään myös Pyhtään valtuustoon uutena valittu kokoomuksen Anna-Leena Kailio.
Kuntavaaleissa hieman vilkkaampaa
Pyhtään kuntavaaleissa äänestys oli hieman aluevaaleja vilkkaampaa. Kuntavaaleissa pyhtääläisistä käytti äänioikeuttaan 55,9 prosenttia äänioikeutetuista, aluevaalien äänestysprosentti Pyhtäällä oli 53,0 prosenttia.
Vaalitulokset vahvistetaan keskiviikkona 16.4.2025
Lisätietoja:
Tommi Koskinen, Pyhtään hallintojohtaja, keskusvaalilautakunnan sihteeri 046 9228207
Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki
14.4.2025