Pyhtäällä järjestetään vuonna 2026 osallistava budjetointi. Osallistavassa budjetoinnissa kunnan asukkaat pääsevät ideoimaan ja päättämään mihin kunnan tulisi käyttää valtuuston budjetoimat 20 000€.
Osallistavan budjetoinnin vaiheet
1. Ideointivaihe (18.3.-6.4.2026)
Ideointivaiheessa kuntalaiset ja muut asiasta kiinnostuneet pääsevät tekemään ehdotuksia tai antamaan ideoita mihin asukasbudjetointiin varattua 20 000€ voisi käyttää. Kyseessä voi olla palvelu, investointi, tai kehitysidea.
Ehdotuksia voi jättää alla olevalla verkkolomakkeella tai täyttämällä kirjastolla paperisen lomakkeen. Vastaajien yhteystietoja kysytään lomakkeella, jotta työstövaiheessa olisi mahdollista esittää ehdotuksen jättäjälle tarkentavia kysymyksiä. Henkilötiedot hävitetään, kun asukasbudjetointiprosessi etenee toteutusvaiheeseen.
Linkki asukasbudjetoinnin ideointilomakkeelle
2. Valmisteluvaihe (huhtikuu)
Valmisteluvaiheessa tavoitteena on muuttaa ideat äänestettäviksi, realistisiksi hankkeiksi. Viranhaltijoista koostuva osallistuvan budjetoinnin tiimi arvioi jokaisen idean ja työstää niitä esimerkiksi seuraavin tavoin:
- Arviointi, kuuluuko idea kunnan toimivaltaan
- Hankkeen toteutettavuuden selvittäminen (lupa-asiat, tilat, turvallisuus)
- Karkea kustannusarvio (materiaalit, työ, mahdollinen ylläpito)
- Samankaltaisten ideoiden yhdisteleminen yhdeksi kokonaisuudeksi
- Valitaan esikarsitut ideat, jotka mahtuvat 20 000 € budjettiin ja ovat toteutettavissa kuluvan vuoden aikana
- Tehdään jokaisesta esikarsitusta ideasta lyhyt, selkeä kuvaus äänestystä varten
3. Äänestys (toukokuu)
Valmisteluvaiheessa kehitetyistä ehdotuksista päästään äänestämään toukokuussa. Äänestysvaiheen alussa järjestetään myös yleisötilaisuus, jossa kuntalaiset pääsevät tutustumaan hankkeisiin myös viranhaltijoiden esittelemänä. Äänestys tapahtuu sähköisenä äänestyksenä. Yleisötilaisuuden yhteydessä kuntalaiset saavat myös digitukea äänestämiseen. Toteutettavien hankkeiden määrä riippuu kustannuksista. Pieniä parannustoimenpiteitä voidaan toteuttaa useampi.
4. Toteutus (kesäkuu-)
Äänestyksen jälkeen eniten ääniä saaneet ehdotukset lähtevät toteutukseen. Valitut ehdotukset toteutetaan vuoden 2026 aikana.
Äänestyksessä toteutumattomia ehdotuksia voidaan kuitenkin käyttää seuraavien vuosien investointisuunnittelussa.