Katusuunnitelmat
Pyhtään kunta on lunastanut omistukseensa asemakaavan mukaiset katualueet Mäntyrannantien loppupään sekä Kuusikujan osalta, jotka eivät ole olleet kunnan omistuksessa.
Pyhtään kunta on lunastanut omistukseensa asemakaavan mukaiset katualueet Mäntyrannantien loppupään sekä Kuusikujan osalta, jotka eivät ole olleet kunnan omistuksessa.
Perusmaksujen ja jäteastioiden tyhjennysmaksujen muutoksissa pyritään kohti uuden valtakunnallisen jätetaksaoppaan mukaista hyvää taksakäytäntöä. Taksaehdotuksessa ekomaksun nimi muutetaan perusmaksuksi ja maksun suuruus yhtenäistetään koko alueella.
Uudistetun jätelain mukaan kiinteistöllä tapahtuvasta biojätteen omatoimisesta käsittelystä eli kompostoinnista, sen aloittamisesta, muuttamisesta ja lopettamisesta tulee ilmoittaa kunnan jätehuoltoviranomaiselle, Kymen jätelautakunnalle.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) vakuutti tiistaina Pyhtään lentokentällä, että nykyisten lentopaikkojen toiminta pyritään turvaamaan sähköisen ilmaliikenteen kehittymistä odotellessa.
Syyslomaviikolla ma 24.10. – pe 28.10.2022 vuoroja merkinnällä koulp. / koulupäivisin ei ajeta.
Suomen alueelliset lentokenttäpaikkakunnat kokoontuivat perjantaina 14.10. tarkoituksenaan tehostaa yhteistä edunvalvontaa ja kutsua valtiovalta mukaan lentokenttien kehittämiseen.
Pyhtään Keihässalmeen modernia merenrantakylää kehittävän yrittäjä Eero Lehden informaatiotilaisuudesta lähitienoon asukkaill
Tänään käynnistynyt Astetta alemmas -energiansäästökampanja kannustaa kaikkia suomalaisia säästämään energiaa, jotta emme talven kylmimpinä hetkinä joutuisi säännöstelemään sähkön saatavuutta.
Home&Found Pyhtäälle?
Pyhtääläiset lapsuudenystävät Lauri Joas ja Petteri Lillberg ovat kulkeneet hieman erilaisen tien Huutcode-yrityksensä yhtiökumppaneiksi. Joas on alun perin kouluttautunut levyseppähitsaajaksi, Lillberg puolestaan on pelialan insinööri XAMK:ista.