Pyhtään Saaristomarkkinat uudistuu ja laajentuu tänä vuonna kyläfestivaaliksi. Eloisa Pyhtää -kyläfestivaali järjestetään eri puolilla Siltakylän–Huutjärven aluetta Lökören pienvenesatamasta Pyhtään Kulttuuritalolle.
Tapahtuma-aika on tutusti elokuussa, tällä kertaa perjantai ja lauantai 22.–23.8.2025. Järjestelyistä vastaa tuttuun tapaan kotkalainen East Coast Events Oy, jolle Pyhtään kunta ulkoisti kilpailutuksen jälkeen Saaristomarkkinoiden järjestämisen vuonna 2023. Sopimukseen kuului optio kuluvalle vuodelle, ja sen kunta on päättänyt käyttää jo aiemmin.
– Saaristomarkkinoiden uudistumista on yleisöpalautteissa toivottu jo vuosia. Nyt kokeillaan, miten kyläfestivaali toimii. Kyseessä on nimenomaan kokeilu, jonka perusteella katsotaan, mihin suuntaan tapahtuma taas ensi vuonna kehittyy, sanoo Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm.
Eloisa Pyhtää -kyläfestivaalin ohjelmaosuuksien järjestämisestä ja myyntipaikoista kiinnostuneille järjestetään keskustelutilaisuus Cafe Hillassa, Motellikuja 4, keskiviikkona 9.4. klo 18.00.
Lisätietoja:
Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja 040 6708222
Sami Hauru, toimitusjohtaja, East Coast Events Oy 041 5051902
Kuva: Pyhtään kunta/Carl Svanfält