Kansainvälinen Mas-Wrestling World Cup -osakilpailu järjestetään Pyhtäällä 26.-27.6.2021

Kansainvälinen Mas-Wrestling World Cup -osakilpailu järjestetään 26.-27.6.2021 Pyroll Areenalla Pyhtäällä. Pyhtään kunta osallistuu tapahtuman järjestelyihin.

Kansainvälinen Mas-Wrestling liitto on tehnyt päätöksen kolmesta World Cup
-osakilpailusta, joista ensimmäinen järjestetään 26.-27.6.2021 Pyroll Areenalla Pyhtäällä. Kilpailuun odotetaan noin 120 urheilijaa eri painoluokkiin ympäri maailmaa. Muut kaksi World Cup -osakilpailua pidetään Almalykissa Uzbekistanissa elokuussa ja Moskovassa Venäjällä marraskuussa.

Suomen Mas-Wrestling liitto ja pyhtääläinen Juha-Vesa Jäntti vastaavat kilpailun järjestämisestä 

Pyhtääläinen Juha-Vesa Jäntti on ollut jo usean vuoden ajan lajin kansainvälisen liiton hallituksessa ja hänen tekemä pohjatyö kilpailun tuomiseksi Suomeen on kantanut hedelmää. Kansainvälisen Mas-Wrestling liiton puheenjohtaja Lena Tomskya vieraili reilu vuosi sitten Pyhtäällä, jossa he Jäntin ja kunnanjohtaja Jouni Ehon kanssa yhdessä kävivät katsastamassa kisapaikan. Tomskya vakuuttui paikasta ja Suomen Mas-wrestling liiton kyvystä järjestää kisat, näin kisat saatiin Pyhtäälle.

Sijaintinsa puolesta Pyhtää soveltuu hyvin, sillä osa kilpailijoista tulee lentäen Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja osa saapuu Venäjältä junalla Kouvolaan. Pyhtään kunta on lupautunut osallistumaan kilpailjoiden kuljetusten järjestämiseen Suomessa lento- ja juna-asemalta Pyhtään kisapaikalle ja takaisin. 

Mas-Wrestling osakilpailut vuonna 2021:

  • World Cup 1 osakilpailu 26.-27.6 2021 Pyhtää, Suomi
  • World Cup 2 osakilpailu 28.-29.8 2021 Almalyk, Uzbekistan
  • World Cup 3 finaali 27.-28.11 2021 Moskova, Venäjä

Kilpailuihin osallistuu yleensä noin 120 urheilijaa eri painoluokkiin ja heidän lisäksi valmentajat eli yhteensä tapahtumaan on odotettavissa noin 200 henkilöä.

"Kuntamme strategiassa on tavoite Pyhtää kartalle. Mas-Wrestling World Cup vie Pyhtään maailmankartalle! Mikä tahansa kunta olisi varmasti ylpeä saadessaan isännöidä kansainvälistä urheilutapahtumaa. Toivotamme ottelijat ja järjestäjät tervetulleiksi ja toivomme, että kilpailut voidaan järjestää turvallisesti kesällä", toivottaa kunnanjohtaja Jouni Eho.

Mas-Wrestlingin EM-kilpailuja suunniteltiin jo viime vuodelle Pyhtäälle, mutta kilpailut jouduttiin perumaan koronaviruspandemian vuoksi. Toiveena on, että kesän kilpailut saadaan vietyä turvallisesti läpi koronaviruksesta huolimatta sen hetkinen tilanne huomioon ottaen.

Mikä on Mas-Wrestling?
Mas-Wrestling on perinteinen painilaji, joka on kotoisin Jakutiasta, Sahan tasavallasta Venäjän federaation alueelta. Laji testaa nopeutta, voimaa, ketteryyttä ja otevoimaa. Säännöt ovat hyvin yksinkertaiset: kaksi painijaa asettuu istumaan lattialle vastakkain jalat välipuuta vasten ja ottaa otteen kapulasta. Kun tuomari antaa ottelijoille käskyn ”belem”, ottelijat saavat kiristää otetta. Kepin ollessa ottelijoiden keskellä, tuomari antaa käskyn ”che”, jolloin ottelu alkaa. Painijat yrittävät vetää kepin pois vastustajan kädestä tai vetää vastustajan välipuun yli. Jalat ovat välipuuta vasten, mutta kädet eivät saa sitä koskettaa. Jalkojen siirtäminen välipuuta vasten on sallittu. Kahdella voitolla pääsee jatkoon. Mas-Wrestling on maailmalla nopeasti kasvava laji, joka sopii niin naisille kuin miehille.

Suomalaiset ottelijat ovat pärjänneet hyvin kansainvälisissä kisoissa muun muassa 2018 MM-kisoissa Suomeen tuli kultaa ja prossia. Suomi oli 4-hengen joukkuellaan neljänneksi paras maa maailmassa. Juha-Vesa Jäntti voitti pronssia viime syksynä World Cup -osakilpailussa Puolassa.

Jäntin kipinä lajiin syttyi Venäjän Jakutiassa
Juha-Vesa Jäntti matkusti Suomen kahden hengen joukkueen joukkueenjohtajana Jakutiaan vuonna 2014 ensimmäisiin Mas-Wrestlingin maailmanmestaruuskilpailuihin. Sillä reissulla hän sai kipinän lajiin ja on siitä lähtien ollut vahvasti mukana lajin parissa. Hän on osallistunut kilpailuihin sellaisissa maissa, joihin hän ei olisi koskaan muuten mennyt kuten USA, Venäjä, Puola, Unkari, Norja, Kazakstan, Kirgisia, Uzbekistan, Azerbaidzan ja Georgia. Nuorena kovia kokeneen Jäntin elämä muuttui täysin vuonna 1995 ystävän ja urheilun avulla. Sitä ennen hänen elämäänsä hallitsivat päihteet ja mielenterveyden ongelmat. Urheilu monen eri lajin muodossa on ollut Jäntin elämässä mukana. Vuoden 2014 Jakutian matkasta lähtien Mas-Wrestling on tuonut hänelle uudenlaista sisältöä ja hyviä ystäviä ympäri maailmaa. 

Lisätietoja      
Pyhtään kunta, kunnanjohtaja Jouni Eho, puh. 044 767 6674, jouni.eho@pyhtaa.fi

Juha-Vesa Jäntti, Suomen Mas-Wrestling liiton puheenjohtaja, puh. 044 7154353, juhavesajantti@gmail.com