Etelä-Kymenlaakson linja-autoaikataulut ovat ilmestyneet

Viime vuoden tapaan on kullakin Etelä-Kymenlaakson kunnalla tai alueella oma aikataulunsa. Myös palvelulinjat on yhdistetty paikallisliikenteen kanssa samoihin aikatauluihin.

Kaukovuoroja ja pikavuoroja ei enää julkaista kuntien aikatauluvihoissa niiden viimeaikaisten suurten ja jatkuvien muutosten takia.

Kotkan aikataulun suurin muutos on erillisten koulupäivävuorojen poistuminen. Aikataulut onkin jaettu kouluvuoden aikaisiin vuoroihin ja koulujen kesäloman aikaisiin vuoroihin. Myös yksittäisiin reitteihin ja aikatauluihin on tehty muutoksia, joten uudet aikataulut on hyvä tarkistaa sekä painetusta versiosta että nettisivuilta.

Meneillään olevan kilpailutuksen takia kaikkien kuntien aikataulujen voimassaolo jatkunee vain kesäkuun alkuun 2021.
 

Kotka
Kotkan paikallisliikenteen aikataulu on ilmestynyt ja sitä on saatavana linja-autoista ja mm. palvelutoimisto Ruorista, Karhulan R-kioskilta ja kaikista kirjastoista. Aikataulua ei jaeta kotitalouksiin.

Pyhtää:
Pyhtään aikataulu on myös ilmestynyt ja sitä on saatavana Pyhtään kunnanvirastosta, kirjastosta sekä linja-autoista. Haitarimallisessa aikataulussa on sekä väli Kotka-Pyhtää, Vastilan ja Hirvikosken suunta sekä Pyhtään alueen palvelulinja. Aikataulua ei jaeta kotitalouksiin.

Kolmen kunnan (Hamina, Virolahti ja Miehikkälä) yhteinen aikataulu on ilmestynyt . Aikataulua on saatavana alueella ajavista linja-autoista ja mm. Haminan asiakaspalvelupisteestä, Haminan linja-autoasemalta, Linnoituksen uimahallilta sekä pääkirjastosta. Aikataulua ei jaeta kotitalouksiin Haminassa.

Virolahdella ja Miehikkälässä aikataulu jaetaan jokaiseen kotitalouteen 10.-14.8.2020. Niillä alueilla missä mainosjakelua ei ole, tulee aikataulu postin mukana.

100-prosenttisesti hiilineutraali painotuote

Kotkan ja Haminan seudun aikataulujen painatuksessa huomioitiin jo toista kertaa myös ympäristökuormitus. Ote kirjapainon kanssa tehdystä sopimuksesta:

…”Käytännössä hiilineutraali painotuote syntyy, kun vähennämme kaikissa tuotannon vaiheissa ympäristökuormaamme suhteessa tuotannosta aiheutuvaan hiilidioksidimäärään. Painotuotteesi päästöt lasketaan vaihe vaiheelta. Laskenta aloitetaan paperin valmistuksesta ja päättyy sinulle toimitettavien valmiiden lehtien tai tuotteiden ensimmäiseen purkupaikkaan. Päästöt kompensoidaan täysimääräisesti.

Käyttämämme hiilijalanjälkilaskenta päivitetään ja sertifioidaan vuosittain. Vähennysten jälkeen jäljelle jäävät vähäiset päästöt kompensoimme lyhentämättöminä Gold Standard -sertifioitujen ilmastoprojektien, tänä vuonna Metsitys-hankkeeen, kautta. Kokonaisuutta valvoo puolueeton kolmas osapuoli. Kompensoinnin arvo on painotuotteen valmistusprosessista riippuen 0,5–2 % painotuotteen hinnasta..”

Kustannukset ilmastoprojektiin osallistumisesta ja metsityshankkeesta maksoi ja lahjoitti kotkalainen Mainostoimisto Henrietta.

 

Joukkoliikenteen tiedotuksesta vastaava Raimo Oksala

Henrietta Mediat Oy:stä, puh. 0400 659 487