• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Voihan hanke

Suomi kehittyy hankkeilla. Hanke on vähän kuin projekti, mutta se kuulostaa epämääräisemmältä. Siinä on alku ja loppu. Välissä on tekemistä.

Hankkeilla haetaan hyvää. Parannetaan vanhusten kotona pärjäämistä. Tehdään koulusta kivampi. Lisätään elinvoimaa. Tehdään suunnitelmia vähähiilisemmäksi energiantuotannoksi. Haetaan uusia ideoita kalastuselinkeinoon. Ja niin edelleen.

Hankkeet ovat tärkeitä. Ilman hankkeita ei elinympäristömme kehittyisi, ainakaan niin rivakasti.

Hankkeet ovat kuitenkin ongelmallisia. Syynä on niiden rahoitus. Monet hankkeet pyörivät EU:n rahastojen voimin. Rahoittajilla on säännöt, joiden mukaan hankerahoitusta haetaan ja hankkeista raportoidaan. Näiden sääntöjen vuoksi suuri osa hankkeen energiasta kuluu hakemusten ja raporttien kirjoittamiseen itse hankeen tavoitteiden saavuttamisen sijaan. Tämä on loisenergiaa, tuottamatonta työtä. Joskus tuntuu, että hankkeen loppuraportti on tärkeämpi kuin hankkeen tulos.

Ei ole hankkeen vetäjien syy, että loisenergian määrä on suuri. Se on rahoittajien syytä. Vaaditaan liian yksityiskohtaisia suunnitelmia ja raportteja. Luovuudelle jätetään liian vähän tilaa. Jos on kahden vuoden hanke, voi työn aikana syntyä ihan uusia löytöjä, jotka kannattaisi hyödyntää. Hankkeen säännöt taas estävät liian suurien muutosten tekemisen ja hyvätkin ideat saattavat jäädä odottamaan.

Pyhtäällä hyödynnämme hankkeita. Olemme kehittäneet kotihoitoa, saaneet kuntalaiset paremmin liikkumaan, uudistaneet opetusta. Parhaillaan on koulun piirissä yhdeksän hanketta meneillään. Haluamme, että pyhtääläisillä on tarjolla parasta. Siitäkin huolimatta, että hankebyrokratia ottaa päähän.

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamulla kunnan johtoryhmä. Puolilta päivin tarkastuslautakunta. Iltapäivällä palaveri kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa. illalla kunnanhallitus.

Tiistai: Aamulla Pyhtään ja seudun kehityshankkeeseen liittyvä tapaaminen Cursorissa. Iltapäivällä Kymenlaakson sote-kuntayhtymän perustamisen ohjausryhmä Kouvolassa.

Keskiviikko: Aamulla kehityskeskustelu, jonka jälkeen haastattelu. Iltapäivällä viestintätiimi. Tämä jälkeen Attendon yhteistyöryhmän kokous.

Torstai: Etätyöpäivä, valmistelua.

Perjantai: Asioiden valmistelua.

 

Hyvää viikkoa kaikille!

Olli

Lisää uusi kommentti