• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Viestintä yleensä epäonnistuu

”Viestintä yleensä epäonnistuu - paitsi sattumalta.” ”Mitä enemmän viestitään sitä huonommin viestintä onnistuu.” Edesmennyt viestinnän professori Osmo A. Wiio ei antanut kovin lohdullista kuvaa viestinnästä.

Wiion viestinnän lait tulivat mieleen, kun jouduin usean muun kollegani kanssa vastaamaan muutaman kuntalaisen kysymyksiin Pyhtään Siltakylän-Huutjärven alueen puistometsien harvennuksista.

Kunnassa tekninen lautakunta huolehtii puistojen hoidosta ja kunnossapidosta. Lautakunta päätti laatia puistometsien hoitosuunnitelman. Näin tehtiin ja tämän metsänhoitosuunnitelman mukaan sitten annettiin metsänhoitoyhdistykselle tehtäväksi toimeenpanna suunnitelma. Koska hakkuita tehdään asemakaava-alueella, ne vaativat maisematyöluvat. Näistä kuulutettiin asianmukaisesti paikallisessa Pyhtäänlehdessä ja kunnan nettisivuilla ja ilmoitustaululla. Lehteen tehtiin keväällä iso juttu suunnitelluista hoitotöistä. Vielä uusi juttu tehtiin, kun työt olivat alkamassa. Myös Facebook valjastettiin tiedottamiselle.

Kaikesta tiedottamisesta huolimatta on kuntalaisia, jotka eivät olleet sisäistäneet sitä, että hakkuita tehdään heidän lähimaastossaan.

Mitä tästä voisi oppia? Vaikka meillä on oma kunnassa ilmestyvät lehti, jonka idea on erityisesti viestiä Pyhtään tapahtumista, eivät kaikki kuntalaiset sitä seuraa. Eivätkä kaikki seuraa sähköisiä kanavia eikä sosiaalista mediaa. Varma piilopaikka viesteille on kunnan ilmoitustaulu. Yleisötilaisuuksiin ilmestyy yleensä paikalle vain kourallinen ihmisiä. Pitäisikö siis mennä soittamaan ovikelloja viestin kanssa?

Kenties painettu moniste postilaatikoihin aika-ajoin ajankohtaisista asioista voisi tällä sähköisen viestinnän aikakaudella olla herättävä. Vanhassa vara parempi?

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamulla kunnan johtoryhmä. Iltapäivällä budjetointia.

Tiistai: Aamulla Kymenlaakson maakuntajohtaja kylässä. Puolilta päivin tapaaminen maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyen. Iltapäivällä Cursorin hallitus.

Keskiviikko: Toimistopäivä: asioiden valmistelua.

Torstai: Carean kuntakokous Kouvolassa. Illalla sosiaali- ja terveyslautakunta.

Perjantai: Aamupäivällä yritystapaaminen yhdessä Cursorin kanssa. Iltapäivällä Seudun hankintapäivä.

 

Hyvää viikkoa kaikille!

Lisää uusi kommentti