• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

VENETURISMI KEHITTYY

Vaikka Pyhtää on mitä mainioin kesänviettopaikka, on terveellistä käydä hakemassa vaikutteita myös muualta. Innokkaana veneilijänä suuntasin keulan Ahvenanmaalle. Hangosta länteen löytyy paljon mukavia vierasvenesatamia, jotka kilpailevat veneilijöiden suosiosta palveluillaan, siisteydellään ja oheistoiminnoillaan. Suosituimmat satamat täyttyvät jo klo 15 maissa, joten ajoissa on syytä olla liikkeellä. Enää ei veneturistille riitä keulan kiinnittäminen asumattoman saaren rantakallioon, vaan pitää olla maasähkö, suihkut, saunat, ravintolat ja kaupat. Oheistoimintoina suosittuja ovat erilaiset museot ja kirkot. Lapsille pitää olla touhua.

Viehättävimpiä venesatamia olivat kalastajaperheiden ylläpitämät paikat, joista tietenkin sai tuoretta savustettua kalaa.

Meillä Pyhtäällä on yksi Suomen idyllisimmistä satamapaikoista, Kaunissaari. Sen kylänlahti ja vanha kalastajakylä luovat ainutlaatuisen miljöön, jota ravintola ja kauppapalvelut täydentävät. Kylän museo on nähtävyys. Vielä meidän on syytä hioa sataman yleistä siisteyttä ja viihtyisyyttä sekä erityisesti lapsille tarjottavia palveluja. Kun tarjonta on kohdallaan, jättää kukin venekunta vierailullaan helposti 100 € rahaa saareen.

Keihässalmesta voimme kehittää hyvän palvelusataman. Mäntyniemen ja Paarlahden poukamat luovat hyvät puitteet vierasvenelaitureille. Näitä satamia täydentää vielä Lökören kotisatama kehittyvine palveluineen. Kun kaikki viisi satamaa on toiminnassa, Pyhtää kantaa hienosti kortensa kekoon itäisen Suomenlahden veneturismin tarjonnan kehittämisessä.

 

Kesätapahtumat eivät vielä ole ohi. Ensi viikolla on vuorossa kuntamme päätapahtuma Pyhtää-viikko (katso ohjelma www.pyhtaa.fi). Perinteiseen tapaan viikon aikana tarjontaa on niin liikunnan kuin kulttuurin saralla. Erikoisuutena tänä vuonna on torstaina 14.8. RUK:n valatilaisuus Huutjärven urheilukentällä. Viikko huipentuu Saaristomarkkinoihin Lököressä ja huikeaan Elokuun Tango-tapahtumaan Stockforssissa. Näissä nähdään!

 

PS. Pyhtään kunta allekirjoitti 10.7.2014 Attendo Terveyspalvelut Oy:n kanssa sopimuksen Pyhtään sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta 1.1.2015 alkaen. Pyhtääläisille tämä merkitsee entistä parempia sote-palveluja ilman, että kustannuksemme nousevat. Hyvä juttu.


Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamulla kunnan johtoryhmä. Sen jälkeen henkilöstöpäivän suunnittelua ja sisällön rakentamista. Iltapäivällä palaveri kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa. Illalla kunnanhallitus.

Tiistai:  Iltapäivällä Kymenlaakson kuntajohtajien tapaaminen.

Keskiviikko: Aamulla Versson projektin tilannekatsaus.

Torstai: Henkilöstöpäivän valmistelua.

Perjantai: Aamulla ideointitilaisuus liittyen 3D-tulostuksen mahdollisuuksiin Pyhtäällä. Puolilta päivin yritystapaaminen.

Sunnuntai: Pyhtään Harrastajateatterin näytelmän ensi-ilta klo 16.

Hyvää ja lämmintä kesän jatkoa kaikille!

Olli

Kommentit

Pienveneilijöitä kiinnostaa myös jokireitti Pyhtään kirkonkylään, Suomen ainoa mereen johtava Strukan sulku on itsessään jo kiinnostava. Hyvä idea olisi rakentaa vieraslaituri päiväkäyntiä varten E18-tien siltojen alle. Tästä olisi lyhyt matka piipahtaa ABC-lle kauppaan ja ruokailemaan, kuten Siriukseenkin. Yöpymistä varten kannattaisi myös panostaa - esim. laitureita ja huoltorakennus kirkkosillan yläpuolelle, jossa sijaitsee veneidenlaskupaikka (seurakunnan maita, mutta...) Kirkonkylän matkailua kehittävin ajatuksin.