• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Vapaaehtoisuuden voima

Olin eilen illalla Huutjärven koululla Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämässä lastenjuhlassa. Jutussa oli mukana myös muita järjestöjä, Punainen Risti, Eskareiden vanhemmat jne. Mukavat kemut, joissa meitä viihdytti Haminan Teinisirkus. Kirpparilta tarttui mukaan Muumikirja ja onnenpyörästä voitimme väriliidut. Paikalla oli paljon ihmisiä, lapsia, heidän vanhempiaan sekä mummuja ja pappoja.

Suuren ja pienen kunnan eron näkee parhaiten niissä palveluissa, joiden järjestäminen on vapaaehtoista. Pienessä kunnassa ei ole uimahallia, ei ammattiteatteria, ei sinfoniaorkesteria. Pienten kuntien asukkaiden pitää näiden palveluiden vuoksi hieman matkustaa tai tehdä asioita itse.

Läntisen Euroopan ylivoimaisesti suurin ongelma on yksinäisyys. Sen poistaminen ei ole rahakysymys, vaan elämäntapakysymys. Elämmekö vain itsellemme vai teemmekö myös asioita muille ihmisille.

Eilen lastenjuhla oli hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvita suuria budjetteja tai komeita kulisseja, jotta saadaan aikaan mukavia juttuja. Yhteiskunnallisessa keskustelussa liian usein asioita hirtetään rahaan ja resursseihin. Kovin usein on kuitenkin kyse siitä, haluammeko nähdä vaivaa, otammeko vastuuta itsestämme ja muista.

Eilisen tilaisuuden pitopaikka, Huutjärven koulu ja sen ympäristö, ovat olleet jo pidemmän aikaa vinhan keskustelun kohteena. Erityisesti perjantai –ja lauantai-iltoina nuoriso kokoontuu koulun pielessä tavalla, joka ei läheskään kaikkia miellytä.

Kunnan ja koulun yhteisvoimin on asioita yritetty parantaa. On asetettu valvontakamerat, on ostettu vartiointiliikkeen palveluja, on oltu yhteydessä poliisiin. Tällaisin keinoin ongelmia voi helpottaa, mutta ne eivät poistu. Kontrolli jeesaa, mutta se ei koskaan pureudu ongelman todelliseen ytimeen.  

Yhteisöllisyys on asia, joka luo turvallisuutta. Pienessä kunnassa siihen on paremmat mahdollisuudet kuin suuressa, on sitten kyse koulun pihan järjestysongelmista viikonloppuisin tai harrastusmahdollisuuksista lapsille.

Edessä oleva talouden taantuma pikemminkin supistaa kuin lisää yhteiskunnan resursseja. Silloin vapaaehtoisuuden täytyy nostaa päätään. Ilolla olen tervehtinyt sitä aktiivista keskustelua, jota Facebookissa Pyhtään asioista näiden asioiden ympärillä käydään.

 

Tällä viikolla

Maanantai: johtoryhmä, lista-asioita, yleistä sälää.

Tiistai: Tuulivoipalaveri Cursorissa. Tässä asiassa ollaan valtakunnallisista tavoitteista pahasti jäljessä. Tuulivoiman lisäyksellä kunnankin tulot kasvavat. Puhumattakaan siitä, että alan teollisuutta sijoittuu eteläiseen Kymenlaaksoon.

Keskiviikko. Normaalin byrokrateilun lisäksi tärkeitä kouluasioita.

Torstai: Ensimmäiset yrittäjien aamukahvit kunnantalolla klo 8.00. Tervetuloa kaikki.

Perjantai: Toimistopäivä, illalla henkilökunnan pikkujoulu. Ei jännitä.

 

HYVÄÄ VIIKKOA KAIKILLE!

 

     

Kommentit

Pyöräytimme uudelleen käyntiin juuri yhteisöllisyyttä ajatellen jo olemassaolevan yhdistyksen Kotipaikka Pyhtää ry:n. Perjantaina 25.11 pidimme yhdistyksen toimesta nuokkarin pidennetysti auki. Muussa tapauksessa ovet olisivat olleet suljetut ohjaajien ollessa henkilökunnan pikkujoulua viettämässä. Ilta meni oikein mukavasti. Nuoria kävi illan mittaan yli 30. Panostamme tähän tulevaisuudessakin. Pyhtäällä on useita aktiivisia yhdistyksiä ja muita toimijoita. Tapahtumien tiedottaminen on kuitenkin hajanaista. Miten voisi koota kaikki tapahtumat yhteen paikkaan, jotta kiinnostuneet,jopa ulkopaikkakuntalaiset, voisivat ne hakea helposti. Olisiko mahdollista saada kunnan sivuille linkki kalenteriin, jota jokainen tapahtumien järjestäjä voisi päivittää. Tätä ryhdymme selvittämään. Suunnitteilla on myös muuta yhteistoimintaa, johon toivomme saavamme kaikki kunnan kylät mukaan. Aktiivisuutta kunnastamme löytyy varmasti :)
Yhteisöllisyys on selvästi nousussa Pyhtäällä, välitetään omista ja toisten omista. Kannetaan huolta, tuetaan toisiamme ja iloitaan yhdessä. Raaka tosiasia on kuitenkin, että kunnan tehtävä on antaa raamit ja puitteet. Yhteisöllisyys on se kerma kakun päällä.