• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Valtio jalkautuu

Suomessa on meneillään historiallinen uudistus, kun perustetaan maakunnat ja kunnilta otetaan sosiaali- ja terveyspalvelut pois. Yli 200.000 sote-työntekijän työnantaja vaihtuu vuoden 2019 alussa. Uudelleen organisointi ja erityisesti tietojärjestelmätyö on valtava. Kaiken kaikkiaan iso muutos.

Ilahduttavaa on, että ymmärrys uudistuksen suuruudesta valtion puolella on hyvä. Viime päivinä maakunnassamme on vieraillut peräti kaksi ministeriä pitämässä infotilaisuuksia maakunta- ja sote-uudistuksesta. Hyvä näin. Tiedontarve on suuri. Eikä sitä pienellä silmäyksellä saakaan tolkkua 800-sivuisesta lakipakettiluonnoksesta.

Muutosta viestitään työntekijöiden kannalta pienemmäksi toteamalla, että suurin muutos on palkkakuitissa näkyvä työnantajan osoitetieto. Mielestäni tämä ei ole näin. Suurin muutos on se, että kuluttajille tulee valinnanvapaus, joka edellyttää jokaiselta sote-toimijalta ja näiden henkilöstöltä hyvää asennetta asiakastyöhön. Asiakkaat tulevat saamaan parempaa ja laadukkaampaa palvelua kilpailun myötä.

Sote-uudistuksen valtakunnallisena taloustavoitteena on vuoden 2029 tasossa säästää nykymenosta 3 miljardia euroa. Kun Pyhtää teki 2014 oman sote-uudistuksen ulkoistamalla palvelutuotannon Attendolle, laskennallinen säästö kymmenessä vuodessa oli noin 15 miljoonaa euroa. Jos valtion sote-kustannukset käyttäytyisivät samalla tavalla, valtion säästöpotentiaali olisi 2019-2029 noin 15 miljardia euroa. Pyhtäällä ollaan oltu oikealla uralla.

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamupäivä Kouvolassa ministeri Rehulan sote-uudistustilaisuudessa. Iltapäivällä Yrittäjän päivän juhla Kotkassa, jossa puheenvuoro.

Tiistai: Aamulla kunnan johtoryhmä, jonka jälkeen sopimusten valmistelua. Illalla kaavoitustoimikunta.

Keskiviikko: Aamulla seudun elinkeinostrategian toteuttamisen suunnittelua. Iltapäivällä kehityskeskustelu.

Torstai: Konttoripäivä: asioiden valmistelua.

Perjantai: Aamupäivällä maakuntauudistuksen ohjausryhmä.

 

Hyvää viikkoa kaikille!

Olli

Lisää uusi kommentti