• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Urheiluruutu

Aika moni taisi viikonloppuna seurata Salpausselän kisoja Lahdesta. Järjestäjillä oli onni myötä, sää suosi kisoja perjantaita lukuun ottamatta. Mutta aika vähään meidän suomalaisten on talvilajien kohdalla nykyisin tyytyminen. Voittoja ei tule ja jos suomalainen mieshiihtäjä tai mäkimies onnistuu tunkeutumaan kuuden parhaan joukkoon, selostajien on kerrottava tämä ilouutinen ääni väristen.

Jos etääntyy huippu-urheilun kärki suomalaisilta joissakin lajeissa, niin kasvavat erot myös vapaa-aikapalveluissa suurten ja pienten kuntien välillä. Urheilurakentaminen ja varsinkin palveluiden ylläpito on kallista puuhaa. Kun kuntien tulee entistä enemmän keskittyä peruspalveluiden ylläpitoon ja vapaa-ajan sektori jää yhä enemmän ihmisten itsensä kustannettavaksi. Se ei aina ole ollenkaan oikeudenmukaista, mutta näin vain on.

Pyhtää on sillä tavoin hyväonninen, että mesenaattimme Reino Uusitalo on ollut aktiivinen myös liikuntarakentamisen osalla ja pystyttänyt Pyroll Areenan Sammalmetsään. Uusi koulu tarjoaa oivat puitteet koululaisille ja iltaisin myös aikuisille. Latuja on kohtuullisesti, mutta jäähallista emme voi nähdä edes unta.

Pyhtään kaltaisen kunnan pitää liikunnassa tavoitella sellaista, mikä on mahdollista. On aivan luontevaa, että varsinainen kilpaurheilu tapahtuu Kotkassa ja Pyhtäällä keskitytään terveysliikuntaan ja nuoriin ja lapsiin. Osa suomalaisista nuorista on aivan liian heikkokuntoisia ja aikuisistakin moni voisi heittää kakkostyypin diabeteslääkkeet romukoppaan, jos liikuntaa tulisi harrastettua tarpeeksi.

Huomasin, että kunnan hiihtomestaruuskilpailut ovat 13.3. Olisin itsekin ilmoittautunut, jollei olisi kaavoitustoimikunnan kokousta. Tällaisissa tapahtumissa on jotain kovin hienoa.

Tällä viikolla

Maanantai: Johtoryhmä, mietittiin tilinpäätöstä ja palveluseteliä. Iltapäivällä taideasioita Timo Teipissä ja sitten vuokra-asuntoja ja maanhankintaa. Aluetelkkarikin sanoi pistäytyvänsä.

Tiistai: Tilinpäätöstekstiä, iltapäivällä tulee Pyhtäästä kiinnostunut yrittäjä.

Keskiviikko: Rakentamisasioita ja palotointa.

Torstai: Konttoripäivä, E-18 peruuntui.

Perjantai: Sairaanhoitopiiriä

 

Hyvää viikkoa kaikille!