• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Turvapaikanhakijat

Kirjoitin turvapaikanhakijoista muutama viikko sitten. Palaan aiheeseen, koska tilanteet kehittyvät ja asia on pyhtääläisten kannalta entistä ajankohtaisempi.

Sosiaalisessa mediassa Pariisin terrori-iskut ovat vieritetyt turvapaikanhakijoiden syyksi. Unohdamme helposti sen, että ihmiset Syyriasta ja Irakista ovat lähteneet samoja terroristiryhmiä pakoon hakemaan turvaa Euroopasta. On toki selvää, että suurten ihmismassojen ollessa liikkeellä joukkoon mahtuu yksilöitä, joilla on rikollista historiaa.

Suomeen siis saapuu tänä vuonna yli kymmenkertainen määrä turvapaikanhakijoita edellisiin vuosiin verrattuna, yhteensä ehkä 35000 ihmistä. Heidät pitää majoittaa johonkin siksi aikaa, kunnes heidän hakemuksensa on käsitelty. Maahanmuuttovirasto on perustanut vastaanottokeskuksia ja hätämajoitusyksiköitä kiivaaseen tahtiin vastatakseen tarpeeseen. Valtio vastaa turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kustannuksista, joten kuntaa nämä ei kustannusmielessä rasita. Monet kunnat tosin ovat omasta halustaan järjestäneet turvapaikanhakijoille palveluja, jotka eivät kuulu valtion korvausvastuun piiriin. Selvyyden vuoksi totean, että kunta ei päätä siitä, perustaako Maahanmuuttovirasto vastaanottokeskuksen kunnan alueelle.

Maahanmuuttovirasto tekee turvapaikanhakijoiden haastattelujen ja taustaselvitysten perusteella päätöksen suojelusta. Noin kolmannes hakijoista saa myönteisen päätöksen, jolloin heistä tulee pakolaisia ja he saavat oleskeluluvan. He ovat vapaita valitsemaan kunnan, jonka asukkaita heistä tulee.

Valtio maksaa kunnille kotoutettavista pakolaisista korvausta, jonka summa riippuu mm. pakolaisen iästä. Valtio myös maksaa mahdollisen toimeentulotuen kustannukset. Korvauksia maksetaan kolme vuotta.

Kolmisen viikkoa sitten kerrottiin alaikäisten yksin maahan saapuneiden tukiasumisyksikön perustamisesta Pyhtäälle A-klinikkasäätiön toimesta. Viime viikolla Kotouma Oy kertoi sopineensa Maahanmuuttoviraston kanssa vastaanottokeskuksen perustamisesta Merihotellin Mäntyniemen tiloihin Pyhtään Munapirttiin. Viikonlopulla sinne jo tuli viitisenkymmentä turvapaikanhakijaa, lähinnä lapsiperheitä.

On odotettavaa, että Pyhtäälle ei juurikaan muuta pakolaisia turvapaikan myöntämisen jälkeen, koska täällä on niukasti vapaita vuokra-asuntoja tarjolla.

Suomella ja Euroopalla on iso haaste selvitä turvapaikanhakijoista niin taloudellisesti kuin inhimillisesti. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves kuitenkin muistutti, että toisen maailmansodan aikaan Saksassa oli 11 miljoonaa pakolaista eikä maan talous ollut häävi. Silti siitä selvittiin.

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamulla kunnan johtoryhmä. Iltapäivällä yritystapaaminen, jonka jälkeen suunnittelukokous.

Tiistai: Päivä varattu asioiden valmistelulle. Illan suussa Attendon yhteistyöryhmän kokous, jonka jälkeen illalla kaavoitustoimikunta.

Keskiviikko: Varaus Helsinkiin, jossa yritystapaaminen.

Torstai: Aamupäivällä yritystapaaminen liittyen Versson suunnitelmiin. Iltapäivällä suunnittelukokous Sepra ry:n kanssa.

Perjantai: Konttoripäivä.


Hyvää viikkoa kaikille!

Olli

Kommentit

Olli. Ei nämä sinun juttusi enää ketään kiinnosta. Kaikella kunnioituksella, mutta vakanssiasi voisi hoitaa vaikka kinkkuvoileipä, koska kuntaitsehallinto on Suomessa de facto jo lopetettu. Hyvää viikkoa siltikin.