• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Tiukka talous

Kuntien talous on ahtaalla. Osana valtion säästötoimia kuntien valtiolta saamat rahat, nk. valtionosuudet ovat viime vuosina pienentyneet huomattavasti, yhteensä lähes kaksi miljardia euroa. Kun tähän lisätään seudullamme ja Pyhtäällä kasvanut työttömyys, ei ole vaikea ymmärtää miksi talous on ahtaalla.

Pyhtää tulee tänä vuonna tekemään miinus-merkkisen tuloksen, noin -1,3 miljoonaa euroa. Vuosi sitten valtuusto päätti budjetista, joka sisälsi mahdollisia kiinteistöjen myyntituloja. Tehtiin tietoinen riskivalinta. Valitettavasti riski toteutuu, koska monet hankkeet ovat aikataulullisesti venyneet ja kiinteistöjen myyntitulot siirtyvät tuleville vuosille.

Sinänsä taloustilanne on hallinnassa, yllätyksiä ei ole tullut (ellei sellaiseksi siis lueta toteutumattomia kiinteistökauppoja). Kunnalla on edeltävinä vuosina kertynyttä ylijäämää lähes neljä miljoonaa euroa, joten puskuria tämän tappiovuoden jälkeenkin tulee jäämään yli kaksi miljoonaa. Tämän voi tulkita niin, että kuntalaiset ovat hieman etukäteen maksaneet tämän vuoden palveluista. Pre paid.

Taloustilanne olisi huono, ellei Pyhtäällä olisi tehty rakenneuudistuksia. Uudistusten menoja hillitsevä vaikutus on yhteensä 0,8 miljoonaa euroa, eli lähes yhden kunnallisveroprosentin verran. Suurin yksittäinen rakenneuudistus on sote-palvelujen ulkoistus Attendolle.

Ensi vuodeksi joudutaan nostamaan veroja, mutta nousu pyritään pitämään maltillisena. Valtuusto tekee ensi viikolla päätöksen veroasteista. Tavoitteena on jatkossakin pitää Pyhtää houkuttelevana paikkana asua ja tehdä töitä.

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamulla kunnan johtoryhmä. Iltapäivällä kunnanhallituksen talousseminaari. Illalla kunnanhallituksen kokous.

Tiistai: Aamulla ICT Kymin palvelujen seurantakokous. Tämän jälkeen yrittäjätapaaminen.

Keskiviikko: Aamupäivällä seudun elinkeinostrategiatyötä. Iltapäivällä seutufoorumi.

Torstai: Aamulla kaavoituksen kuukausipalaveri. Illalla Suomi 100-vuotta Pyhtään työryhmän aloituskokous.

Perjantai: Aamulla klo 8 yrittäjäaamukahvit Navetalla, aiheena 3D-tulostus. Loppupäivä toimistolla asioiden valmistelua.

Hyvää viikkoa kaikille!

Olli