• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

SOTE-YLLÄTYS

Valtakunnan hallitus ja oppositio järjestivät sunnuntaina yllätyskohtauksen sote-tarinaan: valtakunnallisia sote-palvelujen järjestäjiä tulee olemaan viisi. Pyhtää kuuluu osana nk. HUS-ERVAan (ERVA=erityisvastuualue), joka tulee muodostamaan yhden, noin kahden miljoonan asukkaan järjestämisalueen.

Hyvää ratkaisussa on se, että erikoissairaanhoito ja vaativat sosiaalipalvelut tulevat varmasti paremmin koordinoiduksi tulevaisuudessa. Myös tietojärjestelmien hankkiminen yhteensopiviksi helpottunee, kun on vain viisi ostajaa. Mutta. Miten suuri yksikkö pystyy paremmin vastaamaan vaikkapa pyhtääläisten perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen saatavuuteen? En tiedä.

Demokratian kannalta päätös on tyrmäävä. Sote-alueet tulevat olemaan kuntayhtymiä, joissa päätöksenteko tapahtunee asukaslukujen suhteessa. Pyhtään painoarvo on alle 0,5%. Helsinki, Espoo ja Vantaa vastaavat noin puolta koko alueen väestöstä. Toisaalta kerrottiin sosiaali- ja terveysministeriön vahvasta ohjaamisotteesta. Tässä siis uskotaan keskusjohtoisuuden suunnittelukykyyn. Muistuttaa suunnitelmataloutta? Onkohan keskusjohdon mielestä tarpeellista ylläpitää terveyskeskusvastaanottoa Pyhtäällä?

Demokratian häviäminen sinänsä ei olisi niin vaarallista, jos tilalle tulisi ihmisten valinnanvapauden lisääminen. Nyt käytännössä käytettävissä on kuitenkin vain saman sote-alueen palvelut. Rakenne ei siis tue markkinan kasvattamista, vaan päinvastoin. Terve kilvoittelu pitäisi palvelut laadukkaina ja hinnoiltaan kurissa.

Kustannusten osalta on tulossa malli, jossa kunta maksaisi asukasluvun mukaan saman maksun (korjattuna ikärakenne- ja sairastavuuskertoimilla). Jos kunta muuten olisi pystynyt tuottamaan palvelut halvemmalla, siitä rangaistaan.

Toivottavasti suunnitelmien tarkentuessa pystytään paremmin huomioimaan perustason palvelujen kehittyminen. Suomella ei ole varaa Keisarin uudet vaatteet –tyylisiin ratkaisuihin.

Niin tai näin, kuntarakenneuudistus taisi saada tässä päätöksen. Ja  samalla katosi yli puolet kuntien päätösvallasta.

 


Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai:  Aamulla kunnan johtoryhmä. Aamupäivällä yritystapaaminen.


Tiistai:  Aamupäivällä viranomaisneuvottelu Siltakylän kauppakeskittymän asemakaavasta. Iltapäivällä kirkonkylän kaavoituksen ideakilpailun suunnittelua. Sen jälkeen nuorten hyvinvointiryhmän kokous.


Keskiviikko:  Aamupäivällä Kymenlaakson valmius- ja turvallisuusfoorumi Kouvolassa. Iltapäivällä neuvottelut maanhankinnasta.


Torstai:  Aamulla sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailutusryhmä sekä Kymenlaakson kuntajohtajien kokous. Iltapäivällä kuntaliitosselvityksen ohjausryhmä.


Perjantai:  Maakuntapäivä Kouvolassa.

Hyvää viikkoa kaikille!

Olli