• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

SAIRAAT TALOT

Olemme Suomessa viime vuosina kuulleet yhä useammin ongelmista rakennusten sisäilmassa. Vaikuttaa siltä, että erityisesti 1970-luvulla ja sen jälkeen rakennetut talot kärsivät tästä vaivasta eniten. Tai talot eivät kärsi vaan niissä sisällä olevat ihmiset.

Kaikessa ihmisen toiminnassa tieto on lisääntynyt valtavasti viime vuosikymmenten aikana. Olemme tottuneet siihen, että tieto on hyödyllistä ja siitä opitaan. Kuitenkin ”ennen vanhaan” osattiin rakentaa taloja, joissa ei ollut sisäilmaongelmia. Miksi tieto ei olekaan johtanut entistä parempaan rakentamiseen?

Voisiko kyse ollakin kulttuurimuutoksesta? Mitä, jos rakennusalalla jossakin vaiheessa menetettiin ammattiylpeys tehdä priimaa? Ei niin väliä, jos vaikka eristevillat kastuivat sateessa, toisillehan sitä taloa tehtiin. Tai sitten kiireessä lattiapinnoite liimattiin märälle betonille.

Vai oliko sittenkin niin, että ostajat vaativat liian halpaa, ja tunnetusti harvoin halpa ja hyvä kohtaavat samassa tuotteessa.

Vai voiko olla kyse siitä, että me nykyajan ihmiset altistumme herkemmin erilaisille aineille ja mikrobeille? Saattoihan vanhanajan taloissa tuntea selvästi vieraita kellarin hajuja ja kuitenkin niissä asuttiin.

Veikkaanpa, että vähän kaikista edellä mainituista on kysymys sisäilmaongelmien osalta.

Meillä Pyhtäällä oli suurimmassa koulussamme Huutjärvellä ongelma. Se ratkaistiin purkamalla koulu ja rakentamalla uusi. Ilmeisen hyvä ratkaisu, vaikka kalliiksi tulikin. Parhaillaan selvitämme, miten terveysasemallamme työskentelevien sisäilmaongelmat saadaan poistetuksi; korjaamalla vanha vai rakentamalla uusi. Joka tapauksessa ongelma pitää poistaa.

Tässä ei yhtään lohduta se, että sairaita taloja on Suomen kunnat pullollaan. Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että Pyhtäällä asiat ovat kunnossa.

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamulla kunnan johtoryhmä. Aamupäivällä neuvottelu raakamaan hankinnasta. Iltapäivällä Metsähallituksen tapaaminen Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon liittyen. Tämän jälkeen kunnanhallitus. Illalla kunnanvaltuusto.  

Tiistai: Aamulla toimisto-ohjelman käyttökoulutus. Iltapäivällä Kymenlaakson liiton tilaisuus kylien kehittämisestä.

Keskiviikko: Aamupäivällä viranomaisneuvottelu Ahvenkosken kaavoitukseen liittyen. Iltapäivällä seutuvaltuusto.

Torstai: Aamupäivällä Siltakylän kauppakeskuksen kehittämistapaaminen.

Perjantai: Aamupäivällä Carean kuntatilaisuus. Iltapäivällä 3D-tulostuskeskuksen suunnittelutapaaminen.

Hyvää viikkoa kaikille!

Olli