• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Pyhtää on osa pääkaupunkiseutua

Helsingin vaikutusalue on vuosi vuodelta laajentunut. 1970-luvulla saatettiin Porvoosta pendelöidä töihin Helsinkiin. Parikymmentä vuotta myöhemmin vastaava alue ulottui jo Kotkaan. Tänään on jo tavallista, että Pyhtäältäkin käydään töissä pääkaupunkiseudulla.

Kotkan vaikutus Pyhtääseen on kiistaton. Suurin osa Pyhtään ulkopuolella työssä käyvistä pyhtääläisistä on töissä Kotkassa. Myös asiointia hoidetaan suuressa määrin Kotkassa. Tilanne kuitenkin muuttuu ja siihen on kaksi syytä. Helsingin vaikutusalue laajenee entisestään, jolloin sekä Pyhtää että Kotka ovat osa pääkaupunkiseutua. Töissä käydään yhä enemmän pääkaupunkiseudulla, ellei sitten tehdä etätöitä (näitä moni pyhtääläinen tekee jo nyt).

Toinen syy Kotkan merkityksen pienentymiseen pyhtääläisten arjessa on sähköisen asioinnin yleistyminen. Yhä suurempi osa asioista hoidetaan netissä, olipa kyse pankkiasioista, verotuksesta tai kaupankäynnistä. Fyysisen paikan merkitys asioinnissa pienenee.

Asuntojen hintataso tekee Pyhtäästä houkuttelevan helsinkiläiselle asujalle: melko varmasti voi luvata 200.000 euron säästöä asunnon hinnassa Helsinkiin verrattuna. Usein säästö on vielä suurempi.

Tulevaisuudessa ihmiset hakevat enemmän elämyksiä. Ne voivat liittyä luonnossa liikkumiseen, kulttuuriin tai vaikkapa shoppailuun ja kahvitteluun. Erityisesti luontoelämyksiä Pyhtäällä on hyvin tarjolla ja esimerkiksi Sirius Sport Resort tarjoaa Suomessa ainutlaatuisia liikuntaelämyksiä. Meidän pitää vaan kertoa enemmän mahdollisuuksistamme potentiaalisille uusille kuntalaisille.

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Hiihtolomaviikon ohjelmassa ei ole yhtään kokousta! Käytänkin tämän viikon valmistellen kevään tapahtumia sekä tuottaen kirjalista aineistoa.

 

Hyvää hiihtolomaviikkoa kaikille!


Olli