• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

NELOSTEN JUHLAA

Itsenäisyyspäivän aatoksi olin kutsunut kaikki Pyhtään neljäsluokkalaiset juhlavalle itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Kiitettävästi kutsu oli otettu vastaan. Nuoret olivat panostaneet tilaisuuteen; kättelemiset oli treenattu, tanssiaskeleet hiottu ja pukeuduttu oli juhlaviin pukuihin ja kolttuihin. Juhlamieltä kohottivat ruokapalvelupäällikkömme Jaana Nikumatin loihtimat sihijuomat ja cocktail-syömiset.

Olin tosi iloinen siitä, että nuoret pyhtääläiset osasivat juhlia tyylikkäästi. Rohkeasti osallistujat toivottivat kätellessä hyvää itsenäisyyspäivää. Sivistyneesti kävimme keskusteluja ruokailun ohessa. Valssi ja letkis sujuivat iloisesti, ja viimeistään tvisti vapautti tunnelman.

Olemme Pyhtäällä luoneet erilaisia tilaisuuksia lapsille ja nuorille hankkia kokemuksia juhlimisesta. Tätä voisi kutsua tapakasvatukseksi. Tulevaisuuden yhteiskunnassa vaaditaan entistä enemmän ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyviä taitoja. Kunnanjohtajan itsenäisyyspäivävastaanotto olkoon jo perinne tämän ensimmäisen kerran jälkeen.

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai:  Aamulla kunnan johtoryhmä. Puolilta päivin Kaakko Kasvuun –viestinnän ohjausryhmä. Iltapäivällä yhteistyötoimikunta. Illaksi Helsinkiin keskustelutilaisuuteen Suomalaiselle Klubille.

Tiistai:  Suunnittelua konttorilla. Aamupäivällä Pro Pyhtää ry:n hallitus.

Keskiviikko: Aamulla kuntaliitosselvityksen elinvoima-asioiden työstöä. Puolilta päivin ICT-Kymin seurantakokous. Iltapäivällä tarkastuslautakunta.

Torstai: Aamulla Seutuvaliokunta, jonka perään Seutuvaltuuston kokous. Iltapäivällä työpaja liittyen kehityskäytävään.

Perjantai: Aamulla yrittäjäaamukahvit kunnanvirastolla klo 8-9, YRITTÄJÄT TERVETULOA! Sen jälkeen sote-kumppanuusselvityksen tekninen vuoropuhelu kahden yrityksen kanssa.

 

Hyvää viikkoa kaikille!

Olli

Kommentit

Pyhtään kunnalle suuri kiitos itsenäisyysjuhlan järjestämisestä! Äitinä sain seurata nelosluokkalaisen jännityksensekaista riemua hienon kutsun saapumisesta aamuun, kun sain saattaa tyylikkään nuoren miehen kouluun. Tanssien harjoitteluun oli koulussa nähty paljon vaivaa, ja pitihän sitä valssiaskelta harjoitella vähän kotonakin. Pojan kotiuduttua poika oli intoa täynnä kuin ilmapallo; telkkariinkin kun olivat olleet ollut kuvaamassa. Olen todella iloinen siitä, minkälaisen roolin kunnanjohtajamme on ottanut lasten ja perheiden suuntaan. Huutjärven koulun Meissä on voimaa -juhla on ottanut paikkansa esikoululaisten kouluun tervetulleeksi toivottamisessa, ja tässä uudessa itsenäisyyden juhlassa lapset kohtaavat kuntansa johtajan jo toista kertaa kätellen. Nämä ovat niitä pyhtääläisiä pieniä iloisia asioita, jotka tekevät elämästä merkityksellisen!
Enpä ole muussa Suomen kunnassa osunut kunnanjohtajan päiväkirjaan.Kunnan johto on lähestyttävä ja allakkakin näkyy. Pyhtääläinen tietää aika paljon työn alla olevista asioista.