• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Kysytään asiakkaalta?

Nykyisin et ole kunnon organisaatio, ellet ole arvoihisi määritellyt asiakaslähtöisyyttä (tai asiakaskeskeisyyttä tai muuta vastaavaa). Hyvä näin, asiakkaiden tarpeita sitä pyritään tyydyttämään. Pyhtään kunnankin arvoissa on ”Läheisyys”, jolla viitataan asiakkaiden eli kuntalaisten lähellä olemiseen ja palvelutarpeiden ymmärtämiseen.

Paitsi asiakaslähtöisyys myös osallistaminen on vallalla oleva termi. Tässäkin on hyvä tarkoitus. Annetaan asiakkaille mahdollisuus osallistua heille tarjottavien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. Äärimmillään puhutaan crowdsourcingista eli joukkoistamisesta, jolloin haetaan suurelta porukalta kehitysideaa asiakaslähtöisyyden maksimoimiseksi.

Miten sitten on käytäntö? Eri tahot kyselevät ihmisilta mielipiteitä ja kehitystarpeita kiihtyvään tahtiin. Vuosia sitten olin otettu, jos joku vaivautui minulta kysymään palveluista. Nykyjään olen vaivautunut, kun en millään pysty mielipidettäni kysyjille antamaan. Kyselyjä tulee nimittäin niin paljon, noin yksi päivässä. ”Vastaaminen kestää vain 20 minuuttia” (puolen tunnin jälkeen luovutan). Olen lopettanut vastaamisen.

Apple on tunnettu edelläkävijäyritys. He ovat tunnettuja myös siitä, että he eivät kysy asiakkailta miten heidän tuotteitaan pitää kehittää. He uskovat näkevänsä tulevaisuuden paremmin kuin asiakkaansa. Näyttää tämä strategia toimineen; kirjoitan tätä iPadilla, jota viisi vuotta sitten en osannut kaivata.

Pyhtään kunta on parin vuoden välein kysynyt kuntalaisilta mielipidettä kunnan palveluista. Viimeinen vastausprosentti ei ollut mairitteleva. Ehkäpä oltiin tyytyväisiä palveluihin, eikä siksi viitsitty vaivautua vastaamaan? Tai sitten menetelmä oli väärä.

Mitenköhän näitä kyselyjä pitäisi kehittää? Vain pitäisikö ottaa Applen lähestymistapa käyttöön? Kenties kysytään asiakkaalta!

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamulla kunnan johtoryhmä. Aamupäivällä palaveri pitkäaikaistyöttömyyden hoidosta. Iltapäivällä Saaristomarkkinat 2017 suunnittelukokous. Illalla kaavoitustoimikunta.

Tiistai: Aamulla yritysvierailu. Puolilta päivin seutuvaliokunta. Iltapäivällä 2017 kuntamarkkinoinnin suunnittelupalaveri.

Keskiviikko: Aamulla seudullinen Kiina-mahdollisuuksia käsittelevä kokous. Iltapäivällä 3D Navetta-projektin ohjausryhmä.

Torstai: Päivä varattu asioiden valmistelulle.

Perjantai: Puolilta päivin alkaa esimieskokous. Illalla kunnan henkilöstöjuhla.

 

Hyvää viikkoa kaikille!

Olli

Lisää uusi kommentti