• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Kohti sataa

Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuosi näkyy myös Pyhtäällä. Sattuu nimittäin onnekkaasti niin, että samalla Pyhtää juhlii 670-vuotista olemassaoloaan. Siis tuplasyy juhliin.

Yhdessä tekeminen näkyy juhlavuoden ohjelmassa. Monet pyhtääläiset seurat ovat mukana tekemässä juhlavuotta. Myös nuoret ovat vahvasti valokeilassa. Tavoitteemme on yhdessä pyhtääläisten yritysten kanssa tarjota kesätyöpaikka kaikille 17-vuotiaille.

Juhlavuoden jokaiselle kuukaudelle on valittu oma teemansa, jonka alla tapahtumat järjestetään. Tapahtumia on alustavassa kalenterissa vuodelle 2017 kertynyt jo 76 kappaletta! Mahtava ilotulituskin järjestetään, mutta ei uudenvuodenyönä vaan saaristomarkkinoiden aikaan.

Kannattaa seurata kunnan nettisivuja, jossa tullaan kertomaan juhlavuoden ohjelmasta.

 

Kiitän viikkopäiväkirjani lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille rentouttavaa joulun aikaa. Tuokoon vuosi 2017 mukanaan onnellisuutta ja kaikkea hyvää!

Viikkopäiväkirja ilmestyy seuraavan kerran 2.1.2017.

Olli

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamulla kunnan johtoryhmä. Tämän jälkeen asioiden valmistelua konttorilla. Iltapäivällä seutuyhteistyön kehittämiseen liittyvä haastattelu. Illalla kunnanvaltuusto.

Tiistai: Aamupäivällä joulutervehdyksen teko. Iltapäivällä Kouvolan kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäen läksiäiset.

Keskiviikko: Maakuntauudistuksen ohjausryhmä.

Torstai-Perjantai: Viimeiset tehtävät ennen joulua

 

Lisää uusi kommentti