• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

KIRKONKYLÄLLÄ TAPAHTUU

Pyhtään matkailun ja kulttuurin kehittämisessä on painotettu kirkonkylän aluetta ja sen elävöittämistä. Kirkonkylä on luonnostaan kulttuurikohde. Kirkko on seissyt joen rannalla yli 550 vuotta ja Stockforsin puuhiomo on muokannut koko joenvarren teollista historiaa viime vuosisadan.

Viime viikolla oli kaksi hyvää kulttuuritapahtumaa. Stockforsissa avautui perinteinen taiteen kesänäyttely, nyt nimellä Stockfors Art Fair. Lähes sata taiteilijaa on tuonut noin 200 teosta näytteille vanhoihin teollisuushalleihin, jotka jo itsessään ovat taidetta. Taiteilijat edustavat neljää kuvataidekoulua Suomesta ja Virosta sekä tietenkin kuntamme omaa osaamista. Vaikuttava näyttely, josta löytyy kuvataidetta, patsaita, elävää kuvaa, ääntä ja jopa savua. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Näyttely on avoinna elokuun loppuun tiistaista sunnuntaihin klo 11-17.

Toinen kulttuuritapahtuma oli lauantain Kesä-Heikin keskiaikamarkkinat Pyhtään kirkolla ja Elfbrandtin talossa. Todella sympaattinen ja hienosti toteutettu tapahtuma, joka houkutteli paikalle runsaasti kävijöitä. Erilaiset keskiaikaiset näytökset toivat syvyyttä markkinoille, jossa tietenkin myytiin keskiaikateemaan sopivia tuotteita. Toivottavasti tapahtumalle tulee jatkuvuutta tulevina vuosina.

Tänä kesänä on Stockforsissa uusi kulttuuritapahtuma, kun Elokuun Tango tempaa yleisön mukaansa argentiinalaiseen tangoon 10.-11. elokuuta. Toivon tästäkin uutta kiintotähteä pyhtääläisen kulttuuritarjonnan taivaalle. Edellytykset ovat ainakin hyvät, sillä esiintyjät ovat todella kovan luokan tekijöitä. Lisää tietoa löytyy osoitteesta www.elokuuntango.fi

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai:  Aamulla kunnan johtoryhmän viikkokokous. Puolilta päivin E18-keskustelutilaisuus Cursorissa. Illalla kunnanvaltuuston kokous (seurattavissa myös netissä, pyhtaa.fi)

Tiistai: Aamupäivällä Cursorin kehittämistä. Iltapäivällä Cursorin hallitus. Myöhäisiltapäivällä Sivistyslautakunnan kesäkokous.

Keskiviikko: Varaus kehittämiskokoukselle Helsingissä.

Torstai:  Toimistopäivä.

Perjantai: Juhannusaatto.

 

Hyvää juhannusta kaikille!

Olli