• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

KEVÄT!

Kyllä vuodet ovat erilaisia. Vuosi sitten nautin hiihtämisestä Pyhtään Hevossaaren ympäri upeilla kevättalven hangilla. Nyt viikonlopulla viimeisetkin jäät hävisivät rannasta. Vene piti kiireesti vahata vesillelaskukuntoon.

Mikähän siinä on, että erityisesti lokkien kirkuna sykähdyttää ja saa keväiset fiilikset päälle. Puutarhan laittoon tulee vauhtia ja piha siistiytyy odottamaan kukkien ilmestymistä mullasta. Kuntosalille tai lenkille ei kaipaa; aiemmin vähällä käytöllä olleet lihakset kertovat illalla itsestään.

Vastaavaa puutarhapuuhaa näyttää olevan monella muullakin pyhtääläisellä pihalla. Kevät on siinä mielessä hauskaa aikaa, että ihmisiä näkee ulkona enemmän ja meistä tulee ikään kuin entistä sosiaalisempia.

Nautitaan aikaisesta keväästä ja laitetaan pihat siistiksi. On sitten kesää nautittavaksi kauemmin.

 


Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai:  Aamulla Pyhtään elinkeinostrategia valmisteluryhmä. Puolilta päivin Versson profiloinnin ja operaattorihaun seurantakokous. Illalla kunnanhallitus.


Tiistai:  Aamulla ’Parempaa elämää’ -seminaarin panelistien brieffaus Espoossa. Iltapäivällä Cursorin hallitus.


Keskiviikko:  Esimiesvalmennuspäivä.  


Torstai:  Iltapäivällä rantarata-seminaari Kotkan Vellamossa.


Perjantai: Puolilta päivin kesäasukasinfon suunnittelua. Iltapäivällä Versson investointilaskelmaluonnosten läpikäynti.

Hyvää kevätviikkoa kaikille!

Olli

Kommentit

On tosi hienoa, että kevät voimistuu ja toivottavasti lämmin kesä lähestyy. Tiedustelen, milloin Pyhtään kunta aikoo laskutuksessaan siirtyä nykyaikaan Ja ottaa käyttöön E-laskun?
Pyhtäällä on e-lasku käytettävissä. Kunnan asiakas voi valita laskutustavaksi e-laskun samalla tavoin kuin muutkin e-laskut eli pankin verkkosivustolla on e-laskujen hakutoiminto, sinne kirjoitetaan laskuttajaksi Pyhtään kunta ja tulokseksi saadaan kolme valittavissa olevaa laskutusaihetta eli Terveydenhoitolasku, Päivähoitolasku ja Yleislaskut. Niistä valitaan yksi tai useampi tarpeen mukaan. Edellyttää vielä asiakkaan tunnistautumiseen viimeisimmän laskun viitenumeron.