• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

HONG KONG SUOMI

”Kymenlaakso on takapajula.” Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, maakunnastamme on hävinnyt viimeisen viiden vuoden aikana enemmän tuotantoa ja taloudellista toimeliaisuutta kuin mistään muualta Suomessa. Työttömyys on kasvanut sietämättömäksi niin ihmisten kuin yhteiskunnan kannalta.

Ratkaisuksi kehityksen kääntämiseksi positiiviseksi olemme Etelä-Kymenlaaksossa käynnistäneet Kaakko Kasvuun –ohjelman (katso viikkopäiväkirjani 25.3.2013). Kyse on elinkeinostrategiasta, jolla tähdätään 10000 uuden työpaikan luomiseen vuoteen 2020 mennessä. Ihan hyvä ohjelma, edellyttäen tietysti että suunnitellut toimenpiteet toteutuvat. Vaan onko tavoitetaso riittävä? Voisiko heittää lisää haastetta peliin?

Kunnallisessa päätöksenteossa me ihmiset tuppaamme olla aika varovaisia. Ajatus radikaalista uudistamisesta on vieras, ”ei näin olla koskaan tehty”. ”Tämä voi mennä pieleen.” ”Mitähän lakikin tästä sanoo?” Jos kuitenkin leikiteltäisiin ajatuksella, miten Kaakkois-Suomi saataisiin Suomen vireimmäksi alueeksi. Kaakko Kasvuun –ohjelmassa on tunnistettu alueemme erityinen maantieteellinen asema EU:n ja Venäjän rajalla.

Jospa perustettaisiinkin seudustamme erityistalousalue, vähän niin kuin Hong Kong Kiinassa. Täällä oleva tuotanto olisikin tullirajan ulkopuolella. Suomen suurin satama olisi oman hongkongimme sisällä. Portti Venäjän markkinoille olisi auki, mennen tullen. Tuotantoa siirtyisi Vietnamista ja muista kehittyvistä maista tänne. Alueemme panostaisi rohkeasti uuden teknologian mahdollisuuksiin, erityisesti esineiden pikavalmistukseen eli 3D-tulostukseen ja robottiautoihin. Näistä jälkimmäinen tulee muutamaan koko yhteiskuntamme rakenteita, mutta hongkongissamme kiinnostaa varsinkin automaattinen logistiikka; kontit ajavat itsekseen satamasta rajan yli Pietariin ja Moskovaan. 3D-tulostus puolestaan muuttaa logistiikan ideaa, kun esineiden sijasta siirretään bittejä ja esineet saavat fyysisen muotonsa lähellä käyttökohdetta. Uusia yrityksiä syntyisi kiivaasti ja talous lähtisi nousuun. Koko Suomi hyötyisi kaakonkulmamme menestyksestä.

Olisiko meillä rohkeutta nostaa alueemme Suomen paalupaikalle?

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai:  Aamulla kunnan johtoryhmän viikkokokous. Tämän jälkeen seminaari ”Internet ja paikallisen päätöksentekokulttuurin tulevaisuus” Merikeskus Vellamossa. Illalla kunnanhallituksen kokous.

Tiistai: Aamulla Seutuvaliokunnan kokous. Sen jälkeen matkailun organisoitumiseen liittyvä tapaaminen. Iltapäivällä ICT Kymin seurantakokous. Myöhäisiltapäivällä vielä Pro Pyhtää ry:n hallituksen kokous.

Keskiviikko: Aamulla viestintätiimin kokous. Muuten asioiden valmistelua konttorilla.

Torstai:  Aamupäivällä E18-moottoritien Siltakylän liittymän kaavoitukseen liittyvä kokous. Iltapäivällä Stockfors Art Fair lehdistötilaisuus.

Perjantai: Helsingissä, jossa yritystapaaminen.

 

Hyvää viikkoa kaikille!

Olli