• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Edustuksellinen demokratia on puhunut

Kuntavaalit on käyty. Päällimmäinen havainto on, että oman kunnan asioiden hoito kiinnostaa kuntalaisia melkoisen huonosti. Äänestysprosentti Pyhtäällä jäi taas alle 60%. Kuntavaalien merkitystä ei pidetä niin tärkeänä kuin eduskuntavaaleja, joissa sentään on kysymys lakiemme säätämisestä.  Ihmisille lienee jäänyt epäselväksi, mistä kunnissa oikeastaan voidaan päättää.

On aiheellista pohtia, missä määrin edustuksellinen demokratia on vielä tarpeen kuntien päätöksenteossa, ja missä määrin kuntalaisten omat valinnat ja suora vaikuttaminen ovat tärkeämpiä.

Meille on tullut uusia vaikuttamisen kanavia äänestyskopissa käymisen rinnalle. Internet ja sosiaalinen media luovat alustan suoralle kanssakäymiselle kuntalaisten kesken ja kunnan henkilöstön kanssa.  Perinteinen lompakolla äänestäminen on edelleen tärkeää; lähipalvelujen turvaamisen kannalta on oleellista, ostatko ruokasi lähikaupasta vai kauempaa automarketeista. Palvelut ovatkin siirtymässä enemmän jokaisen ihmisen omista valinnoista riippuvaiseksi ja vähemmän vaaleilla valittujen edustajien päättämiksi.

Suorasta vaikuttamisesta esimerkkinä on Huutjärven koulun vanhemmat, joilla oli huoli sisäilmasta. Kunta otti huolen vakavasti ja käynnisti koululla tutkimukset, joiden ansioista on ryhdytty jatkotoimiin.

Edustuksellinen demokratia on voimissaan silloin, kun pitää hakea tasapaino yhteisen edun ja yksityisen edun välillä. Kukapa sitä mielellään moottoritietä kotipihalleen haluaa, mutta yhteisen edun nimissä moottoritie voi olla hyvinkin kannattava hanke. Kaavoitus tuleekin painoarvoltaan olemaan tulevaisuuden kunnan tärkeimpiä vastuita.

Onnittelen kaikkia uuteen valtuustoon valittuja ja toivotan päätöksenteon viisautta kaikkien pyhtääläisten hyväksi.

 

Tällä viikolla ohjelmassa (tällä pääsiäisenalusviikolla moni näyttää pitävän lomaa, minkä vuoksi kokouksia on vähän - pääsee purkamaan rästitöitä):

Maanantai: Aamulla kunnan johtoryhmä, jonka jälkeen eläkekahvit. Iltapäivällä sosiaali- ja terveysasioita.

Tiistai: Asioiden valmistelua konttorilla. Iltapäivällä maakunnan sote-uudistuspalaveri.

Keskiviikko: Asioiden valmistelua konttorilla. Iltapäivällä kuntamarkkinointiin liittyvä tapaaminen.

Torstai: Asioiden valmistelua ja rästiöiden purkua.

Perjantai: Pitkäperjantai.

Lisää uusi kommentti