• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

KESÄKORTIN 2019 MYYNTI ALKOI VAPPUNA

02.05.2019

Järjestyksessään jo 27. kesäajan kausikortin myyntikausi alkoi 1.5. ja jatkuu 4 viikon ajan 31.5.2019 saakka. Entiseen Kotkan kesäkorttiin verrattuna on tuotteen toiminta-alue paljon suurempi, sillä se kattaa nyt koko Etelä-Kymenlaakson. Kortti on hinnoiteltu matkustusvyöhykemäärien mukaan ja edullisimmillaan kortti maksaa vain 75 euroa ja juniorilippu 50 euroa.

Tuotteen voi ostaa netistä tai palvelupisteestä samalle kortille, jossa on ollut tai on jäljellä alle 30 päivää kausilipputuotteita. Lippu on voimassa 90 päivää sen ensimmäisestä leimauksesta, kuitenkin enintään 16.9.2019 saakka. Käyttämättä jääneitä päiviä ei hyvitetä. Kesäkortin vaihto takaisin muuksi kausituotteeksi tapahtuu palvelupisteessä tai netissä, ei linja-autoissa.

90 päivän kesälippua ei voi ostaa autosta eikä sitä voi lisäladata.
 

Kesäajan kausikortti ilmestyi Kotkan paikallisliikenteeseen jo vuonna 1993 ja kortin juuri ilmestyttyä oli ensimmäisen kevään myyntiluku vaatimattomat 201 kpl. Kortin suosio kasvoi tasaisesti vuosien varrella ja huippu saavutettiin 2000-luvulla, jolloin korttia myytiin jo parintuhannen kortin vuosivauhtia.

Kesästä 2017 alkaen on Etelä-Kymenlaakson alueella ollut erilainen vyöhykepohjainen Waltti-kesäkortti, jonka myyntimäärää ei voi suoraan verrata aiempiin vuosiin. Vuonna 2017 korttia myytiin 1724 kpl. Tämän jälkeen kortin hintaa hieman alennettiin ja panostettiin laajaan markkinointiin, jolloin vuonna 2018 saavutettiin jo 2310 kappaleen myyntimäärä.

Takavuosien tuotteen eli 120 päivän kortin voimassaoloaika ei ollut Waltti-järjestelmässä teknisesti mahdollinen.

Vaikka alueen muidenkin kuntien matkustajat ovat oikeutettuja uuteen kesäkorttiin, tehtiin matkoista vuonna 2017-2018 yli 90% Kotkan alueella. Tämän vuoksi alueen kesäkortin tiedottamista pyritään jatkamaan myös Haminassa.

Tietoa kesäkortista, eri vyöhykkeistä ja myyntihinnoista: www.kotkanaikataulut.fi

 

Kotkassa 1 päivä toukokuuta 2019

 

Raimo Oksala, joukkoliikennetiedotus

Mainostoimisto 
Henrietta Mediat Oy

Uunilinnuntie 3
48230 KOTKA

Mobile 0400 659 487 Raimo
mainostoimisto@henriettamediat.fi